Mitä ihmettä? 80 prosenttia suomalaisista on tyytymättömiä liikkumiseensa: Jotkut pelkäävät kuntosaleja, toiset säätä – osa laskee roskien viemisenkin liikunnaksi!
Kuva: Getty Images
Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta ovat tyytymättömiä omaan liikkumiseensa. Syyt liikunnan välttelyyn vaihtelevat huonosta säästä kuntosalien pelkäämiseen. Tiedot käyvät ilmi ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin teettämästä kyselytutkimuksesta.
Fyysisesti kaikkein aktiivisimpia suomalaisista ovat 40–49-vuotiaat, joista 72 prosenttia kertoo harrastavansa liikuntaa vähintään 2–3 kertaa viikossa. Seuraava ikäluokka eli 50–59-vuotiaat liikkuvat puolestaan vähiten; heistä vastaava osuus on 57 prosenttia.
Yleisesti ottaen prosenttiosuudet ovat suuret kaikissa ikäryhmissä. Tuloksen taustalta löytyy kuitenkin hieman kiusallinen seikka: suomalaisilla on melko joustava käsitys siitä, mikä on liikuntaa.
– Lähes 40 prosenttia pitää nurmikon leikkaamista liikuntana ja joka kolmas kodin siivoamista. Viidesosa suomalaisista katsoo, että myös auton renkaiden vaihtaminen on liikuntaa. 11 prosenttia laskee jopa roskien viemisen liikunnaksi, sanoo ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin Pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann.
Motivaation puute suurin lamauttaja
Samaan aikaan suomalaiset kuitenkin ovat tyytymättömiä omaan liikkumiseensa. Lähes 80 prosenttia vastaajista sanoo, että haluaisivat olla fyysisesti aktiivisempia.
– Suomalaiset haluaisivat muutosta, mutta ovat samalla mestareita välttelemään liikuntaa. Esimerkiksi 78 prosenttia vastaajista myöntää välttelevänsä viikoittain hyötyliikuntaa sellaisilla matkoilla, jotka voisi hoitaa kävellen tai pyörällä, Bergmann kertoo.
Vastaajien keskuudessa yleisin liikkumisen estävä tekijä on motivaation puute; 42 prosenttia listaa sen syyksi. Useampi kuin joka kolmas vetoaa voimakkaasti ajanpuutteeseen. Joka neljäs puolestaan tunnustaa luopuvansa toisinaan liikunnasta huonoon säähän vedoten.
Olennaista kynnyksen madaltaminen
Monella suomalaisella liikuntainnon hyydyttävät epämukavuustekijät. Jopa 26 prosenttia kertoo pelkäävänsä kuntosaleja. 16 prosenttia puolestaan jättää liikkumatta, koska heillä ei ole kuntoilukaveria. Bergmannin mielestä tärkeää olisikin tehdä liikkumisen kynnys itselle mahdollisimman matalaksi.
– Ymmärrän, että aloittaminen voi olla haasteellista. Minun neuvoni on, että kannattaa löytää itselle sopiva liikuntamuoto – esimerkiksi liikuntaryhmä, joka tapaa kerran viikossa. Liikkuakseen ei tarvitse olla taitava tai hyvässä kunnossa. Tärkeintä on löytää liikuntamuoto, josta pitää ja jota ei edes halua vältellä.
– Olennaista on liikkumisen säännöllisyys. Se yhdistettynä terveellisiin ruokatottumuksiin saavat aikaan kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia, Bergmann kiteyttää.
Lähde: OSG Viestintä Oy
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin