LASB yrittää pestä kasvonsa nolon murskatappion jälkeen
Kuva: Juha Tamminen
LaSB on aloittanut kautensa miesten Salibandyliigassa ailahdellen. Neljästä ottelusta on tullut kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Joukkueen viimeisintä ottelua voidaan pitää melkoisena nöyryytyksenä. LaSB hävisi Turun Palloseuralle vieraissa keskiviikkona peräti 10-0-lukemin. Nyt joukkueella on kasvojen pesun paikka, kun vieraaksi Lahteen saapuu sunnuntain kierroksella Tampereen Classic.
Haaste ei ole kuitenkaan helpoimmasta päästä, sillä hallitseva mestari on voittanut syksyn kaikki neljä sarjaotteluaan maalierolla 37-13.
– Joukkueella on keskiviikon heikosti menneen TPS pelin jälkeen kasvojen pesun paikka. Valmius peliin täytyy olla, ja tulee olemaankin, paljon parempi kuin se edellisessä pelissä oli. Perjantaina vedettiin erittäin onnistuneet harjoitukset ja luottavaisin mielin lähdetään haastamaan, LaSB-valmentaja Ilja Pantzar kertoo seuran verkkosivuilla.
LaSB antaa maalivahti Antti Ripatille tällä kertaa torjuntavastuun. Ottelu on hänen ensimmäinen tällä kaudella.
LaSB-Classic-ottelu alkaa klo 17.00. Sunnuntaina pelataan myös kolme muuta ottelua, kun SPV isännöi Seinäjoella EräViikinkejä. Tikkurilan Tiikerit ottaa puolestaan mittaa Happeesta ja klo 18.o0 alkaen Welhot taistelee pisteistä ÅIF:n kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barack Obama lähetti viestin olympiaurheilijoille
- Norjassa kuohuu! Maajoukkueelle haukut: ”Täysi epäonnistuminen”
- Iivo Niskasella ainutlaatuinen mahdollisuus: ”Kukaan suomalainen ei ole pystynyt”
- Kerttu Niskanen selitti – tästä syystä jäi kärjestä perinteisellä
- Therese Johaug täräytti tylyn arvion naishiihtäjästä
- Anni Kärävä upeasti slopestylen finaaliin – Elian Lehto paljasti mihin syöksyfinaali kaatui
- Jessie Diggins kauhuissaan shokkiuutisista kotoa: ”Pelkään heidän puolestaan”
- Olympialatuun tehtiin muutos: Suosii suomalaisia
- Kerttu Niskaselta suoraa puhetta huollolle: ”Semmoinen toivomus”
- Ylellä raju arvio olympialaisten maastohiihdosta: ”Ei voi luottaa”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- IL: Näin muhkeasti tienaa ampumahiihdon valmentaja