Leo-Pekka Tähti kelasi jatkoon 400 metrillä

Leo-Pekka Tähti kelasi suoran välieräpaikan parayleisurheilun MM-kisojen T54-luokan 400 metrin alkueristä Dubaissa. Tähti oli eränsä kolmas ajalla 48,42 ja hakee tiistaina välieristä paikkaa loppukilpaluun.
Tähden erän voitti 400 metrin mestaruutta puolustava Tunisian Yassine Gharbi ajalla 47,05. Venäjän Aleksei Bytshenok oli erässä toinen. Hän ehti maaliin ajassa 47,85.
– Kelasin tarkoituksella ensimmäiset reilut 250 metriä kovaa, ja pystyin sitten lyömään viimeiset 50 metriä vähän rennommin, mutta sen 300 metriä sai kyllä puskea ihan tosissaan, Tähti kertaili.
Tähden mukaan finaalipaikkaan vaaditaan tiistaina astetta parempaa vauhtia. Alkuerässä hän tosin hukkasi hitusen aikaa, kun startti ei ollut aivan niin luistava kuin Tähti olisi toivonut.
– Kovempaa täytyy tiistaina kelata. Saattaa olla, että 47-alkuinen aika riittää, mutta alle 47 sekunnin ajalla mennään varmasti finaaliin, Tähti sanoi.
Ajallaan 48,42 Tähti oli alkuerien kahdeksanneksi nopein. Aikavertailusta välieriin kantoi 49,28. Alkuerien kärkiajan teki Tähden erän voittanut Gharbi.
– Vire oli hyvä radalle tullessa, mutta kelaus ei ollut mitenkään helpontuntuista. 400 metriä on raaka matka. Toivottavasti tiistaina ei tuule vaan on tyyntä, kuten nyt oli, Tähti totesi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas