Suomi taisteli sinnikkäästi Postin tukilakosta huolimatta – ”Jatkamme töiden tekemistä”

Suomen naisten käsipallomaajoukkue taisteli sinnikkäästi tiistaina Unkarissa Balatonboglarissa, vaikka menomatka leiriviikolle Unkariin siirtyi päivällä Postin tukilakon vuoksi. Alun perin joukkueen olisi pitänyt olla jo maanantaina Unkarissa, mutta nyt valmistautuminen typistyi kääntymiseen hotellilla ja matkustamiseen 90 kilometrin päähän pelipaikalle.
Suomen naiset olivat takaa-ajajina koko ottelun ajan. Suomi sai hiukan kurottua slovakiattarien etumatkaa erätauolle mentäessä neljään maaliin (14-18), mutta toisella jaksolla vastustajat lisäsivät maalieroa tasaisesti, ja lopputulos oli 25-37 Slovakialle.
Tulos sinänsä hyvä Suomen naisille, heillä kun ei vielä ollut yhtään yhteistä harjoitusta uuden päävalmentajan kanssa. Slovakia oli leireillyt jo kuusi päivää ennen ottelua.
– Alun jälkeen monia positiivisia asioita pelissä ja mitä voimme ottaa mukaan tästä pelistä. Meillä on toki myös asioita, joiden kanssa on vielä tekemistä. Vaihdoimme kokoonpanoa 20 minuutin välein. Meidän 5-1 puolustus ei alussa onnistunut mutta silti hyvä aloitus tälle leirille. Taistelimme hyvin ja jatkamme töiden tekemistä, kommentoi Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund Käsipalloliiton tiedoteessa.
– Olosuhteet huomioon ottaen taistelimme hyvin. Pelin huonoimmat hetket selittyvät isolta osin sillä, että emme olleet harjoitelleet kertaakaan yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa, säesti Annika Näräkkä.
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Huomasitko? Ella Junnilalta shokkipaljastus Ylen suorassa lähetyksessä