Upeaa! Suomalaispelaaja voitti Pohjoismaiden mestaruuden Oslossa – ”Sain kasattua pääni ja hoidettua ottelun kotiin”
Kuva: Getty Images
Pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen voitti Pohjoismaiden mestaruuden Oslossa. Kyseessä on Tenhusen uran toinen PM-mestaruus – ensimmäinen tuli vuonna 2017. Suomeen matkasi myös kaksi pronssia: kaksinpelissä Markus Lehdolle ja nelinpelissä parille Lehto/Tomi Kuuppelomäki.
Suomalaisittain pyörätuolitenniksen PM-kilpailut sujuivat kauttaaltaan erinomaisesti. Kaksinpelissä nähtiin välierissä Tenhusen lisäksi Markus Lehto, jonka oli kuitenkin taipuminen toiseksi sijoitetulle Hampus Linder-Olofssonille suoraan kahdessa erässä. Lehdolle siis pronssia. Ykköseksi sijoitettu Tenhunen voitti välierässään kolmanneksi sijoitetun ruotsalaisen Niclas Rodhbornin 6-2, 6-0.
Loppuottelussa kohtasivat siis kisan kärkisijoitetut pelaajat. Ottelusta muodostuikin todella tasaväkinen ja suomalaisten riemuksi Tenhunen onnistui kääntämään erät edukseen. Tenhunen tuuletti PM-kultaa erin 7-6(4), 6-4.
– Hyvä ja väsynyt fiilis. Viimeinen kuukausi on ollut tosi tiukka kisojen suhteen. Pystyin pelaamaan täällä alkukierrokset todella hyvin. Varsinkin välierä oli lähes täydellinen. Finaalissa tunsin heti alussa, että tulee vaikea matsi. Kaveri syötti hyvin ja tiesin hänen olevan hyvä palauttaja, eli oman syötön kanssa piti olla erityisen tarkkana. Erien lopussa pystyin pelaamaan ratkaisevat pisteet paremmin ja voittamaan ottelun. Ensimmäisessä erässä kaveri johti 6-5 ja sain tärkeällä murrolla erän tasoihin. Toisen erän 5-4 tilanteessa olin 0-40 omaa syöttöä häviöllä, mutta sain kasattua tässä kohtaa pääni ja hoidettua ottelun kotiin, kommentoi Tenhunen.
Myös nelinpelistä tuli Suomeen pronssia, kun Lehto ja Tomi Kuuppelomäki ylsivät välierävaiheeseen asti.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!