Dicken eteni Suomen Cupin finaaliin
Kuva: Juha Tamminen
Dickenin ja HIFK:n välinen käsipallon cupin välierä pelattiin keskiviikkona Pirkkolassa.
Ottelu näytti nopeasti etenevän isäntien komennossa, kun Max Granlundin kolmella peräkkäisellä maalilla lauttasaarelaiset repivät itselleen 3-0 johdon, joka nopeasti venyi 5-1 johtoon. Tästä IFK ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan kuroi eron nopeasti tilanteeseen 8-7. Tässä vaiheessa Dicken repäisi jälleen, tehden neljä peräkkäistä maalia, kunnes Roman Protcenko katkaisi putken, tilanne 12-8. Tästä edettiin lähes tasatahtia aina tauolle saakka, Dickenin selkeässä komennossa silti. Taukoa vietettiin isäntien 18-12 johdossa.
Toinen jakso alkoi varsin tasaisesti, ja ero pysytteli viiden ja seitsemän maalin välillä. 40 minuutin kohdalla Benny Broman vei Dickenin jo 25-17 johtoon ja tämän jälkeen lauttasaarelaiset ottivat entistä vahvemman otteen voitosta, ja samalla finaalipaikasta. Loppu pelailtiin, ja lopputulos taululla ei jättänyt mitään epäselväksi. 37-24 voitto.
IFK:n Jaakko Horelli ylisti lauttasaarelaisten vahvaa puolustusta ja maalivahtipeliä, joka hänen mukaansa ratkaisi ottelun Dickenille. Björn Monnberg iloitsi voitosta hyvän peliesityksen jälkeen.
Illan toisessa välierässä Cocks isännöi BK-46:tta Riihimäellä. Ottelu ratkaistiin pidemmän kaavan kautta, kun voittaja oli selvillä vasta toisen 10 minuutin jatkoajan jälkeen. Näin BK-46 isännöi Dickeniä Suomen Cupin loppuottelussa joulukuun 22. päivänä Karjaalla. Ottelu on samalla ainoa YLE:n televisioima kotimainen miesten käsipallo-ottelu.
Ottelu oli samalla Dickenin vuoden viimeinen kotiottelu, ja loppukausi pelataan vieraissa, ensimmäinen jo tulevana sunnuntaina, kun HIFK yrittää saada revanssin Kalliossa, Urheilutalolla. Vuoden viimeinen liigapeli pelataan perjantaina 13.12 turussa ÅIFK:n vieraana, ja vuoden viimeinen ottelu, kirsikkana kakun päällä Karjaalla pelattava Cupin loppuottelu 22.12 klo 18.30.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!