Suomen ykköspelaaja selvitti tiensä puolivälieriin Monacossa – ”Ottelu olisi tullut kotiin ilman kaverin liukastelujakin”
Suomen squashin ykköspelaaja Emilia Soini selvitti tiensä Monacon 20.000$ ammattilaisturnauksen puolivälieriin voitolla Egyptin Menna Nasserista. Nasser joutui luovuttamaan kolmannessa erässä takareisivamman takia Soinin johtaessa ottelua luovutushetkellä erin 2-0.
Lähtökohdat otteluun olivat kutkuttavat. Nasserin maailmanlistasijoitus (53.) oli kolme sijaa Soinia korkeammalla, joten odotettavissa oli tiukka kamppailu. Soini aloitti hyvin vieden ensimmäisen erän nimiinsä 11-8. Toisen erän alussa Nasser liukastui ja joutui hoidattamaan jalkaansa sallitut kolme minuuttia. Egyptiläinen palasi kentälle ja piti Soinia tiukilla, vaikka liikkuminen olikin aavistuksen vaivalloista. Soini vei erän jatkopalloilla 13-11. Kolmatta erää pelattiin muutama pallo ja Soinin johtaessa 4-0 Nasser luovutti ottelun.
– Oli tosi jännä pelata, kun kaveri selvästi varoi liikkumista, mutta löi silti todella hyvin ja arvaamattomasti. Pelasin mielestäni kuitenkin hyvin ja olin johdolla, joten uskon, että ottelu olisi tullut kotiin ilman kaverin liukastelujakin. Soini kertoi ottelun jälkeen.
Puolivälierissä Soinia vastaan asettuu turnauksen ykkössijoitettu, Egyptin Yathreb Adel, jonka maailmanlistasijoitus on 16. Voitto vaatisi Soinilta toki huippupeliä, mutta Adel on ollut ajoittain haavoittuvainen ja kärsinyt välillä tappioita alemmaksi rankatuille pelaajille.
Squash
Monte Carlo Squash Classic 2019, Monaco
1. kierros
Emilia Soini (FIN) [9-16] – Alice Green (ENG) 3-2 (6-11, 11-5, 12-14, 11-8, 11-5)
2. kierros
Emilia Soini (FIN) [9-16] – Menna Nasser (EGY) [5] 3-0 (11-8, 13-11, 4-0 rtd)
Puolivälierä
Yathreb Adel (EGY) [1] – Emilia Soini (FIN) [9-16]
Lähde: Squashliitto
Kuva: Tommi Tapola
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa