Valinnat on tehty: Tässä on Suomen joukkue nuorten talviolympialaisiin Lausanneen – ”Kaikilla urheilijoilla realistinen mahdollisuus sijoittua 16 parhaan joukkoon”
Kuva: Juha Tamminen
Järjestyksessään kolmannet nuorten talviolympialaiset järjestetään Sveitsin Lausannessa. Kisojen avajaiset järjestetään 9. tammikuuta ja päättäjäiset 22. tammikuuta.
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueen, joka edustaa Suomea nuorten talviolympialaisissa Lausannessa tammikuussa 2020. Joukkueeseen valittiin 52 urheilijaa, jotka kilpailevat kymmenessä eri urheilumuodossa.
– Nuorten olympiajoukkueeseen on valittu urheilijat ja joukkueet, joilla Huippu-urheiluyksikkö arvioi olevan realistinen mahdollisuus sijoittua 16 parhaan joukkoon. Nuorten arvokisoihin emme kuitenkaan aseta virallisia mitalitavoitteita, vaan ensisijaisena tavoitteena on tukea joukkueen urheilijoiden kasvua huippu-urheilijaksi, nuorten olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen toteaa.
Lausannen kisat ovat historialliset, sillä sukupuolijakauma toteutuu nyt talvikisoissa ensimmäistä kertaa täysin; kisojen 1 880 urheilijapaikasta 940 on varattu miehille ja 940 naisille. Lisäksi kyseessä ovat ensimmäiset nuorten talviolympialaiset, joiden suorituspaikat ovat kahdessa maassa, sillä ampumahiihtoa, mäkihyppyä ja yhdistettyä kilpaillaan Ranskan puolella.
Paavolainen odottaa, että nuoret urheilijat pääsevät kokemaan unohtumattoman urheilutapahtuman. Lausannessa kilpailee lajista riippuen urheilijoita, jotka ovat syntyneet vuosien 2002 ja 2005 välillä.
– Parhaimmillaan nuorten monilajiset arvokilpailut motivoivat ja antavat potentiaalisimmille nuorille urheilijoille arvokasta arvokilpailukokemusta ja valmistavat näin urheilijoita kohti olympialaisia ja muita aikuisten arvokilpailuja, Paavolainen kertoo.
Aiemmin nuorten talviolympialaiset on järjestetty Itävallan Innsbruckissa vuonna 2012 ja Norjan Lillehammerissa vuonna 2016. Innsbruckissa Suomi saavutti kaksi kulta- ja kaksi hopeamitalia, Lillehammerissa yhden hopeamitalin ja viisi pronssimitalia.
Nuorten talviolympialaiset, Lausanne, Sveitsi, 9.-22.1.2020
Suomen joukkue: Jääkiekko Maalivahdit: Leinonen Topias (2004) JYP, Jyväskylä Kokko Niklas (2004) Kärpät, Oulu Puolustajat: Grönlund Thomas (2004) HIFK, Helsinki Kulonummi Kasper (2004) Jokerit, Helsinki Laakso Elmeri (2004) TPS, Turku Salin Otto (2004) Jokerit, Helsinki Mönkkönen Mika (2004) Jokerit, Helsinki Heinonen Otto (2004) Ilves, Tampere Hyökkääjät: Hokkanen Otto (2004) SaiPa, Lappeenranta Rönni Topi (2004) Tappara, Tampere Nyman Jani (2004) Ilves, Tampere Kemell Joakim (2004) JYP, Jyväskylä Lassila Jere (2004) JYP, Jyväskylä Sulku Santeri (2004) TPS, Turku Hynninen Tuomas (2004) KalPa, Kuopio Männistö Tommi (2004) Jokerit, Helsinki Aleksanteri Kaskimaa (2004) Jokipojat, Joensuu Johtoryhmä: Mika Marttila, päävalmentaja Saku Martikainen, valmentaja Janne Laine, maalivahtivalmentaja Jari Saastamoinen, videovalmentaja Keijo Suomela, huolto Arto Sihvonen, joukkueenjohtaja Kimmo Oikarinen, general manager Miikka Hietanen, fysioterapeutti Jääkiekko, 3 vs 3 Emilia Kyrkkö (2004) KOOVEE, Tampere Juho Lukkari (2004) HPK, Hämeenlinna Kalle Varis (2004) SaiPa, Lappeenranta Lausannessa pelataan näytöslajina tyttöjen ja poikien sarjoissa jääkiekon 3 vs 3 turnaus, jossa joukkueet muodostetaan eri kansallisuuksista. Kisoihin valitut suomalaiset sijoitetaan siis monikansallisiin turnausjoukkueisiin. Alppihiihto Rosa Pohjolainen (2003) Hyvinkään Slalomseura Sukkula Maisa Kivimäki (2002) Ruka Slalom, Kuusamo Jaakko Tapanainen (2002) Grankulla IFK Alpine Eduard Hallberg (2003) Slalom 66, Porvoo Valmennus/huolto: Roope Leskinen, valmentaja Tommi Viirret, valmentaja Ampumahiihto Anni Hyvärinen (2003) Orimattilan Jymy Anniina Rantala (2003) Orimattilan Jymy Olivia Halme (2003) Hollolan Urheilijat -46 Ville-Valtteri Karvinen (2002) Kontiolahden Urheilijat Henri Heikkinen (2002) Puijon Hiihtoseura, Kuopio Kalle Loukkaanhuhta (2003) Oulun Hiihtoseura Valmennus/huolto: Maija Holopainen, valmentaja Petri Hara, huolto Freestylehiihto Sampo Yliheikkilä (2004) Snowboard & Freestyle Oulu Valmennus/huolto: Juha Mourujärvi, valmentaja Lumilautailu Eveliina Taka (2002) Mountain Club Ounasvaara, Rovaniemi Veera Immonen (2002) Soul Vuokatti, Sotkamo Valtteri Kautonen (2002) Sputnik Snowboarding, Hyvinkää Aatu Partanen (2002) Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia Valmennus/huolto: Simo Suopanki, valmentaja Saku Tiilikainen, valmentaja Maastohiihto Sonja Leinamo (2002) Valkeakosken Haka Eevi-Inkeri Tossavainen (2003) Savonlinnan Hiihtoseura Tuuli Raunio (2002) Kankaantaan Kisa Alexander Ståhlberg (2002) Norvalla Ski Team Veeti Pyykkö (2002) Liperin Hiihtoseura Matias Hyvönen (2002) Lahden Hiihtoseura Valmennus/huolto: Juho Halonen, valmentaja Timo Suntela, huolto Toni Ketelä, huolto Mäkihyppy Julia Tervahartiala (2002) Lahden Hiihtoseura Annamaija Oinas (2003) Taivalkosken Kuohu Kasperi Valto (2003) Lahden Hiihtoseura Tomas Kuisma (2004) Puijon Hiihtoseura, Kuopio Valmennus/huolto: Kimmo Yliriesto, valmentaja Joona Saastamoinen, huolto Pikaluistelu Laura Kivioja (2002) Porin Pyrintö Sini Siro (2002) Seinäjoen Urheilijat Tuukka Suomalainen (2002) Helsingin Luistinkiitäjä Eetu Käsnänen (2002) Helsingin Luistinkiitäjät Valmennus/huolto: Janne Hänninen, valmentaja Timo Järvinen, valmentaja Kimmo Kivioja, huolto Taitoluistelu Nella Pelkonen (2005) KOOVEE, Tampere Valmennus/huolto: Minna Järvinen Yhdistetty Annamaija Oinas (2003) Taivalkosken Kuohu Perttu Reponen (2002) Kiteen Urheilijat Waltteri Karhumaa (2002) Ounasvaaran Hiihtoseura, Rovaniemi Valmennus/huolto: Antti Kuisma, valmentaja Jouko Karjalainen, huolto Yleisjohto ja terveydenhuolto Leena Paavolainen, joukkueenjohtaja Jaana Laurila, joukkueen apulaisjohtaja Miia Ruusinen, yleisjohto Ilkka Palomäki, tiedottaja Ville Bister, lääkäri Marko Rossi, fysioterapeutti Martti Jylhä, urheilijalähettiläs Lähde: Olympiakomitean tiedoteLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista