Viime olympialaisten mitalistin munuaisesta löydettiin kasvain – lääkärit toimivat nopeasti ja leikkaus onnistui

Viime vuonna olympiapronssia veljensä kanssa jäätanssista voittanut Maia Shibutani paljasti Instagram-tilillään käyneensä vakavassa leikkauksessa. 25-vuotiaalta yhdysvaltalaiselta löydettiin kasvain munuaisesta.
Kasvain leikattiin löydöksen jälkeen pois välittömästi. Shibutani hakeutui lokakuussa hoitoon vatsakipujen vuoksi, jonka vuoksi hänelle tehtiin lisätutkimuksia, joissa kasvain lopulta löytyi viime viikolla Los Angelesissa.
– Näiden uutisten saaminen on ollut äärimmäinen shokki, ja vaikea asia käsitellä. Olen ollut niin peloissani, mutta perheeni, lääkärit ja hoitajat ovat tukeneet minua täysin, Shibutani kirjoitti kuvapäivityksensä yhteyteen.
– Leikkaus oli onnistunut, ja sain pitää loput munuaisestani. Tohtorini sanoi, että on noin 60 prosentin mahdollisuus että kasvain oli pahanlaatuinen (saamme tietää sen pian), mutta olen nuori, terve ja onnekas siinä suhteessa, että kasvain huomattiin näin äkkiä.
Shibutani on voittanut olympiamenestyksen lisäksi urallaan myös kolme MM-mitalia, joista yksi tuli Helsingistä vuonna 2017.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen