”Silloin urheilu oli täysin erilaista” BBC haastatteli Juha Mietoa – Katso koskettava video hiihtolegendasta!
Kuva: Juha Tamminen
Hiihtäjäsuuruus Juha Mieto on tunnettu menestyksensä lisäksi Thomas Wassbergille kärsityn legendaarisen sadasosasekunnin tappiosta. BBC haastatteli 70-vuotiaalta legendaa.
Moni muu olisi lannistunut samanlaisen täpärän tappion myötä. Mieto ei kertomansa mukaan ole menettänyt yöuniaan menetetyn olympiakullan vuoksi.
– Mä oon sellainen urheilija ja yleensäkin on sellainen elämänkatsomus, että mä en peräpeilihin katto. Sen verran sanoisin, että mä oon aina nukkunut yöt hyvin. En ole kymmentä minuuttia pidempään sängyssä ollut hereillä, Mieto toteaa videolla.
Kaksi ja puoliminuuttisella videolla seurataan Mietoa hiihtämässä aurinkoisella hiihtoladulla.
– Siihen aikaan urheilu on ollut erimoista. Kukaan ei siitä kivitaloja saavuttanut ekonoomisesti. Silloin lensi hurtti huumori, melkein lähtöviivalla oltiin, että täältä pesöö! Sitten kun se oli ohi, oltiin parhaita kavereita, hän kertoo nauraen.
At 70, Finnish skiing legend Juha Mieto shows no sign of slowing down. His relaxed philosophy of life involves a good night's sleep and letting bygones be bygones.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä