Vitsiksi luultu hupiveikko teki historiaa ja voitti MM-kisat: Kyyneliin liikuttunut mies kukisti kolminkertaisen maailmanmestarin – Paljasti nyt syyt mestaruudelleen

Kuva: Getty Images
Dartsin MM-finaalissa Lontoossa nähtii uudenvuoden päivänä pienoinen yllätys, kun skotlantilainen Peter Wright voitti maailmanlistan ykkösen Hollannin Michael van Gerwenin erin 7–3.
Wrightista tuli samalla kaikkien aikojen vanhimpana ensimmäisen MM-tittelinsä voittanut pelaaja. Van Gerwen on juhlinut mestaruutta aiemmin jo kolmesti.
Wright on tunnettu vitseistään, värikkäästä pukeutumisestaan, tatuoinneistaan ja tukastaa. Hän liikuttui voittonsa jälkeen kyyneliin.
Wright on paljastanut BBC:n haastattelussa syitä mestaruudelleen.
– Olin uudenvuodenaattona nukkumassa jo puoli kahdeksalta illalla. Minulla oli työt tehtävänä seuraavana päivänä, hän kertoi.
Mies oli vain kolme viikkoa ennen turnausta saanut itselleen uudet darts-tikat.
– Ne muuttivat minun keskistymistäni. Harjoittelin niillä ja ne toivat minulle hurjasti itseluottamusta, jota tarvitsin. Ne ovat tikat, jotka toimivat eri lämpötiloissa ja kestävät sekä kylmää että kuumaa. Tarvitset toki myös hieman onnea!
Wright kuittasi voitollaan 500 000 Englannin punnan eli noin 585 000 euron palkintopotin. Van Gerwen joutui tyytymään 200 000 punnan palkintoon.
Katso loppuratkaisut tästä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Krista Pärmäkosken ja Jasmi Joensuun yhteiskuva ei jätä paljon epäselväksi naisten väleistä
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”