Pyöräily: Jaakko Hänninen apumiehenä Caleb Ewanin voittamalla etapilla
Kuva: Getty Images
Arabiemiirikunnissa kilpailtava World Tour -kategorian etappiajon toinen 168 kilometrin etappi ajettiin vuoristossa, mutta etapilla ei ollut kilpailun kannalta merkittäviä nousuja. Jyrkkä muutaman sadan metrin maalimäki vaikutti siihen, että massakiriä ei nähty. Siitä huolimatta vahvajalkaiset kirimiehet ottivat kärkisijat. Ykköseksi nousi edellisvuoden tapaan australialainen Caleb Ewan. Voitollaan hän nousi kokonaiskilpailun johtoon.
Päivän etappi ajettiin noin 30 asteen lämmössä ja heikkotuulisessa säässä. Normaalin käsikirjoituksen mukaan kärjessä ajoi pieni irtiotto, joka oli kuitenkin koko ajan pääjoukon kontrollissa. Irtiotto ajettiin hyvissä ajoin kiinni. Kun maaliin oli noin 20 kilometriä, kirimiesten joukkueet ottivat ohjat käteen ja pitivät vauhdin ylhäällä. Kun loppunousua lähestyttiin, pääjoukko alkoi harventua ja vain vahvimmat kirimiehet pysyivät kärjessä.
Jaakko Hänninen ja hänen AG2R La Mondiale -joukkueensa oli ennakoinut heidän Andrea Vendramella ja Quentin Jaureguilla olevan hyvä mahdollisuus kärkipaikoille. Vendrame sijoittui kuudenneksi.
– Tänään oli päivä, jolloin meillä oli mahdollisuus ajaa etappivoitosta tällä kokoonpanolla. Päivä oli kuuma ja me panostimme Andrealle ja Quentinille. Lopulta kuitenkin kirimiehet kinnasivat viimeisen voimakinkareen ylös hiukan nopeammin kuin meidän Andrea. Kuitenkin kymppijoukkoon sijoittuminen on hyvä tulos, kertasi Jaakko Hänninen päivän etappia.
Jaakko Hänninen sijoittui 59:nneksi 55 sekuntia Ewanin takana. Hän on kahden etapin jälkeen 58:s (+1:11).
Seuraavaksi ajetaan 184 kilometrin etappi, joka päättyy kovaan yli 10 kilometriä pitkään nousuun. Viime vuonna etapin voittajaksi nousi espanjalainen Alejandro Valverde. Hän on mukana myös tänä vuonna. Yksi voittajaehdokas on Jussi Veikkasen johtaman Groupama – FDJ:n mäkimies David Gaudu. Hänelle nousu on tuttu, sillä hän sijoittui vuosi sitten kolmanneksi samalla ajalla kuin voittaja Valverde.
Tulokset
UAE Tour 2. UWT, Arabiemiirikunnat
2/7 etappi Hatta – Hatta Dam 168 km
1 Caleb Ewan (Australia) Lotto Soudal 4:18:16
2 Sam Bennet (Italia) Deceuninck – Quick Step + 0:02
3 Arnaud Démare (Ranska) Groupama – FDJ + 0:04
4 Diego Ulissi (Italia) UAE-Team Emirates s.a.
5 Rick Zabel (Saksa) Israel Start-Up Nation s.a.
6 Andrea Vendrame (Italia) AG2R La Mondiale s.a.
7 Luka Mezgec (Slovenia) Mitchelton-Scott s.a.
8 Adam Yates (Iso-Britannia) Mitchelton-Scott s.a.
9 Tadej Pogačar (Slovenia) UAE-Team Emirates s.a.
10 David Gaudu (Ranska) Groupama – FDJ s.a.
————-
59 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale + 0:55
Tilanne 2/7 etapin jälkeen
1 Caleb Ewan (Australia) Lotto Soudal 7:47:19
2 Sam Bennet (Italia) Deceuninck – Quick + 0:12
3 Arnaud Démare (Ranska) Groupama – FDJ + 0:16
4 Nikolay Cherkasov (Venäjä) Gazprom – RusVelo + 0:17
5 Alexey Lutsenko (Kazakstan) Astana Pro Team + 0:19
6 Luka Mezgec (Slovenia) Mitchelton-Scott + 0:20
7 Andrea Vendrame (Italia) AG2R La Mondiale s.a.
8 Rick Zabel (Saksa) Israel Start-Up Nation s.a.
9 Wilco Kelderman (Hollanti) Team Sunweb s.a.
10 David Gaudu (Ranska) Groupama – FDJ s.a.
————-
58 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale + 1:11
Lähde: TWD-Länkenin tiedote
LUE MYÖS:
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä