Uusi kysely osoittaa suuria ongelmia: Myös voimistelutuomareihin kohdistuu verbaalista ja epäasiallista käytöstä – ”Tulokset olivat meille pettymys”

© Kuva: Getty Images

Osana voimistelun vastuullisuutta ja lajikulttuurin muutosta Voimisteluliitto teki tuomareille kyselyn tuomaritoiminnasta ja sen kehittämisestä. Vastausten perusteella tuomarit haluavat työllään olla apuna voimistelijoille ja tuomaritehtäviä tehdään rakkaudesta lajiin. Kyselyssä nousivat esille tuomareihin kohdistuneet vaikuttamisyritykset ja epäasiallinen käytös.

Voimisteluliitto toteutti loppuvuodesta 2019 kyselyn kaikkien yhdeksän voimistelulajin tuomareille. Voimistelussa on mukana 976 lisenssin omaavaa tuomaria yhdeksässä eri lajissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 388 tuomaria. Kyselyyn vastanneista henkilöistä 35 % kertoi kohdanneensa tuomarityöskentelyn yhteydessä epäasiallista käytöstä.

– Tuomareiden vastauksien perusteella voimistelulajien välillä on merkittäviä eroja siinä missä määrin tuomarit kokevat epäasiallista käytöstä työssään, mutta kokonaisuudessaan kyselyn tulokset olivat meille pettymys. On ikävä kuulla, että tuomareiden kohtaama epäasiallinen käytös on näin yleistä. Haluamme tehdä voimistelusta turvallisen paikan voimistella ja toimia, joten työn alla on myös tuomarityöskentelyyn liittyviä arvostuksen nostamiseen ja epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisemiseen tarkoitettua materiaalia ja toimenpiteitä, voimistelutoimen johtaja Susanna Porola kommentoi tuomarikyselyn tuloksia.

Tuomarit kertoivat heihin kohdistuvan epäasiallisen käytöksen olevan tiuskintaa, vähättelyä, mustamaalaamista, suosimista ja arvostelua katsojilta, huoltajilta, valmentajilta tai muilta tuomareilta.

Toimenpiteitä

Epäasiallisen käytöksen lisäksi Voimisteluliitto selvitti kyselyllään, onko tuomareiden työskentelyyn pyritty vaikuttamaan. Kyselyyn vastanneista tuomareista 44 % kokee, että tuomarityöhön on yritetty vaikuttaa valmentajan (40%) tai toisen tuomarin (26%) toimesta. Lajien väliset erot nousivat selkeinä ja merkittävinä. Voimistelun lisenssimääriltään pienemmissä lajeissa tuomariin vaikuttamista on koettu enemmän kuin joukkuelajeissa.

– Lajien väliset erot yllättivät. On voimistelulajeja, joissa on osattu rakentaa lajikulttuuria ja hyvää ilmapiiriä, joka näkyy positiivisesti tuomarityöskentelyyn asti. Mutta tämä ei ole millään tavalla toivottava tilanne, että näin moni tuomareista kokee työhönsä yritetyn vaikuttaa, Susanna Porola sanoo ja jatkaa.

– Kyselyn tulokset ohjaavat toimintaamme. Luomme tämän kevään aikana seuroille jo toimitetun toimintaohjemallin pohjalta tuomareille ja kilpailutilanteisiin kohdennetut toimintaohjeet epäasiallisen käyttäytymisen ennaltaehkäisemiseen, mutta myös ohjeet kuinka tuomari voi viedä asiaa eteenpäin, mikäli hän kokee tai havaitsee epäasiallista käytöstä. Tuomariohjeet käsitellään jokaisen lajin sisällä ja viedään sekä tuomari- että valmentajakoulutukseen, jotta pääsemme tervehdyttämään toimintaa.

Tuomareille suunnattu kysely ja siihen liittyvät toimenpiteet ovat osa voimistelun vastuullisuuden kokonaisuutta lajien kilpailutoiminnassa. Vastuullisuus on yksi vuoden 2020 painopisteistä Voimisteluliiton työssä.

– Voimisteluliitto teki kyselyn saadakseen käsityksen tuomaritoiminnan tilanteesta ja kulttuurista, sekä ideoita tuomaritoiminnan kehittämiseksi. Kyselyssä ei rajattu ajanjaksoa, jolloin tuomari on voinut kohdata tuomarointityössään epäasiallista käytöstä tai vaikuttamisyrityksiä. Tästä eteenpäin kysely toistetaan säännöllisesti. Tavoitteenamme vastuullisuustoimillamme on luoda voimisteluun positiivinen ja arvostava ilmapiiri, myös tuomarityöskentelyyn, Porola täydentää.

Tuomarikyselyn perusteella voimistelutuomareiden sääntötuntemus on hyvä ja Voimisteluliiton tuomarikoulutukset saivat kyselyyn vastanneilta kouluarvosanan 8,26. Koulutuksiin toivottiin lisää täydennyskoulutusta ja eettisten asioiden sisältöjä. Tuomarikoulutusjärjestelmiin on tulossa muutoksia viimeistään uuden olympiadin alussa vuodesta 2021 alkaen.

Kyselyn taustaa ja Voimisteluliiton vastuullisuusohjelma

Kysely lähetettiin kaikille voimistelun tuomarilisenssin hankkineille tuomareille kaudella 2018-2019 sekä uudella lisenssikaudella 2019 syksyn aikana. Kysely lähetettiin 1154 vastaanottajalle ja kyselyn vastausprosentti oli 33%. Vastauksia tuli kaikista yhdeksästä voimistelulajista (akrobatiavoimistelu, kilpa-aerobic, joukkuevoimistelu, naisten telinevoimistelu, miesten telinevoimistelu, rytminen voimistelu, tanssillinen voimistelu, TeamGym ja trampoliinivoimistelu) ja tuomareiden vastausmäärät olivat linjassa lajien urheilijalisenssimäärien kanssa.

Voimisteluliiton vastuullisuustyön merkittävänä pohjamateriaalina toimii vuoden 2018 lopulla Taloustutkimuksen tekemä valmennuskulttuuritutkimus sekä liiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö. Voimisteluliitolla on toimenpideohjelma vastuullisen voimistelukulttuurin vahvistamiseksi, ja liiton loppuvuodesta 2019 toteuttama kysely tuomareille oli osa tätä.

– Haluamme taata jokaiselle voimistelijalle ja voimistelutoimijalle turvallisen fyysisen, sosiaalisen ja henkisen ympäristön voimistella ja toimia. Siksi valmentajien, voimistelijoiden ja seuratoimijoiden lisäksi vastuullisuuden vieminen käytäntöön pitää sisällään myös tuomaritoiminnan. Jo tekemiemme sääntömuutoksien, kuten päivitettyjen kurinpito- ja kilpailusääntöjen, tarkoituksena on ohjata voimisteluyhteisön toimintaa tähän vastuullisempaan ja turvallisempaan suuntaan, Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso kertoo.

Voimisteluliitossa on käynnistetty sääntömuutostyö vuoden 2019 aikana ja se jatkuu vuodelle 2020. Työn tavoitteena on selkiyttää ja yhtenäistää voimistelutoimintaa ohjaavia sääntöjä ja ohjeistuksia. Voimistelun eettinen ohjeistus tullaan esittämään hyväksyttäväksi kevätkokouksessa maaliskuussa ja eettinen ohjeistus tulee koskemaan myös voimistelun tuomaritoimintaa.

Lähde: Suomen voimisteluliitto