Brittitähdeltä selvät sanat Saga Vannisesta – tämä ei jätä mitään epäselväksi
Saga Vanninen otti omansa yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa voittamalla seitsenottelun kultaa SE-pistein 6 536.
Vanninen laittoi lopulta urakkansa pakettiin vielä Instagramissa. Virsi oli lyhyt mutta kaunis.
– Alle 23-vuotiaiden EM-kultaa, kisaennätys, maan ennätys, 6536 pistettä. Vikat nuorten kisat & vika nuorten mestaruus, kirjoitti Vanninen.
Vannisen pystyi parhaiten haastamaan Abigail Pawlett. Hän teki uuden ennätyksensä ja Walesin ennätyksen 6 320 pistettä.
Pawlett reagoi myös Vannisen päivitykseen. Hänen sanansa eivät jättäneet paljon epäselväksi. Pawlett lisäsi kaksi kruunua esittävää emojia ja ylisti suomalaista ”parhaaksi”.
– Olen väsynyt, mutta onnellinen. En osaa pukea tätä vielä sanoiksi. Tuntuu, että tämä on ollut pitkään tuloillaan, ja vihdoin pystyin näyttämään osaamiseni Euroopassa ja kansainvälisellä tasolla. Olen aivan intoa täynnä, riemuitsi walesilainen Britannian yleisurheiluliiton tiedotteella.
LUE MYÖS
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”