Koronavirustartuntoja löytynyt! Levin laskettelurinteet suljetaan – ”Jokaiselle vakava varoitus”
Kuva: Getty Images
Levin laskettelurinteet suljetaan viimeistään 27.3.2020 työntekijöiden ja asiakkaiden suojelemiseksi koronavirustartunnalta ja viruksen leviämisen estämiseksi. Hissilippujen myynti ja vuokraamotoiminta päättyvät jo 22.3.2020 klo 19.
– Toimimme vastuullisesti ja teemme sen minkä voimme suojellaksemme ihmisiä, mikä on meille ensisijainen asia. Haluamme mahdollisimman kokonaisvaltaisesti edistää ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta, korona tarttuu erittäin helposti ja on vaarallinen riskiryhmille, toteaa Visit Levin vt toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.
Levillä on ollut kaksi henkilöä joilla on myöhemmin todettu koronavirustartunta. Sosiaalisten kontaktien ja kokoontumisten rajoittamisella on suuri merkitys. Toiveena on, että jokainen noudattaa ohjeita ja siten huomioi toisten ihmisten turvallisuuden. Jokaisen tulisi ottaa ohjeet tosissaan.
– Meillä on kova huoli täällä ensimmäisten koronavirustartuntojen johdosta. Vaikka ne eivät johtaisi laajempiin tartuntoihin, ne ovat jokaiselle vakava varoitus. Rajoituksia tulee noudattaa, käsiä on pestävä ja toisiin ihmisiin on pidettävä vähintään metrin etäisyys, Visit Levin vt toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo.
Levillä kuten muuallakin Suomessa on kielletty kaikkien yli 10 henkilön kokoontumiset. Ravintolassa, kahviloissa, liikenneasemilla, keilahalleissa, hotelleissa ja kylpylöissä käynnit eivät ole julkisia kokoontumisia eivätkä laskettelu hiihtokeskuksissa tai erilaiset ohjelmapalvelut. Ladut ovat auki.
– Levi Ski Resort on päätynyt sulkemaan laskettelukeskuksen ja myös muita palveluja ja ravintoloita suljetaan, jotta teemme parhaamme koronaviruksen leviämisen estämiseksi, sanoo Kivisaari.
Koronaviruksen leviämisen estämiseksi Levi Ski Resort sulkeutuu tämän laskettelukauden osalta 27.3.2020 klo 19. Hissilippujen myynti ja vuokraamotoiminta päättyvät jo 22.3.2020 klo 19.
Lähde: Levi.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista