Lentopallo: Joel Banks nimesi 33 nimeä Suomen maajoukkueryhmään

Miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Joel Banks on yhdessä apuvalmentaja Sami Kurttilan kanssa tehnyt pitkin talvea tiukasti töitä pelaajatatarkkailussa tulevaisuutta ajatellen. Perjantaina päävalmentajalla oli valmiina 33 pelaajan suuruinen ns. ison ryhmän pelaajalista. Katseita on jo vahvasti suunnattu monellakin tavoin ensi vuoden osittain kotimaassa pelattaviin miesten EM-kisoihin.
Banksin listalla on seitsemän yli 100 maaottelun kokemuksen omaavaa pelaajaa, mutta myös kymmenen maajoukkuedebyyttiään odottavaa nuorta miestä päättyneellä kaudella Mestaruusliigassa loistaneiden Jiri Hännisen ja Miro Määttäsen johdolla.
– Olemme seuranneet pitkin talvea Samin (Kurttila) kanssa pelaajia tiiviisti Mestaruusliigassa ja muissa Euroopan sarjoissa. Ymmärrän täysin muutamien pelaajien jäämisen pois erinäisistä syistä, heillekin ovet ovat kuitenkin edelleen auki tulevaisuudessa, Banks valottaa valintoja.
Pitkin talvea tehdyt suunnitelmat tästä keväästä ja tulevasta kesästä ovat kokeneet viime viikkoina suuren muutoksen, kun ainoiksi peleiksi suunnitellut Euroopan Hopeisen liigan pelit peruttiin ja yhteistreenaaminenkin on osoittanut mahdottomaksi alkukesän suhteen.
– Nyt olemme tilanteessa, jossa suurin osa loistavasti edenneistä suunnitelmista on siis joutunut roskakoriin koronaviruksen takia. Valtava pettymyshän tämä tilanne on, odotin valtavasti hienoa kesäkautta. Mutta nyt tilanne on tämä ja teemme kaikkemme näissä olosuhteissa.
Banks tuli maajoukkueen päävalmentajaksi nopealla aikataululla viime kesänä. Tähän kesään englantilainen oli pääsemässä asioihin käsiksi täysin erilaisista lähtökohdista. No, erilaisiksi ne muodostuivat lopulta toivotusta poikkeavalla tavalla.
Nyt ensimmäinen askel on pelaajille maajoukkueen fysiikkavalmennuksen tekemä kartoitus ja sitä seuraava henkilökohtainen harjoitusohjelma. Tehdään asioita, jotka nyt ovat ympäröivien tekijöiden mahdollistamia.
– Heinäkuussa olisi nyt tavoitteena päästä tekemään töitä yhdessä. Tarkoitus on kutsua mahdollisimman moni, noin 25 pelaajaa treenaamaan ja näyttämään osaamistaan tavoitteena EM-2021. Materiaalimme laajennus on iso juttu, saadaan oikeaa kilpailua pelipaikoista, Banks linjaa.
– Haluan toivottaa lentopalloväelle ja kaikille suomalaisille terveyttä, se on juuri nyt kuitenkin se kaikista tärkein asia, Banks toivottaa kotoaan Belgiasta tiivisti neljän seinän sisältä.
Miesten lentopallomaajoukkueen ryhmä, maaliskuu 2020
Passarit (maaottelut)
Eemi Tervaportti, Olympiakoz (GRE), 243
Fedor Ivanov, Savo Volley, 30
Akseli Lankinen, Akaa-Volley, 27
Niko Haapakoski, Anorthosis (CYP), 23
Anton Välimaa, Kokkolan Tiikerit, 0
Hakkurit
Samuli Kaislasalo, Aalst (BEL), 49
Antti Ropponen, Hurrikaani-Loimaa, 52
Jonas Jokela, Lausanne (SUI), 27
Lelu Ojansivu, Savo Volley, 200
Aaro Nikula, VaLePa Sastamala Tampere, 2
Veeti Nikkinen, Kuortane, 0
Yleispelaajat
Antti Ronkainen, Lüneburg (GER), 40
Niko Suihkonen, VaLePa Sastamala Tampere, 39
Elviss Krastins, Nice (FRA), 141
Peetu Mäkinen, Wroclaw (POL), 38
Miro Määttänen, Savo Volley, 0
Sakari Mäkinen, Hurrikaani-Loimaa, 24
Jan Helenius, ETTA, 67
Mikko Räsänen, Karelian Hurmos, 0
Aleksi Muukkonen, Etta, 0
Jiri Hänninen, Kokkolan Tiikerit, 0
Niklas Seppänen, Düren (GER), 101
Keskipelaajat
Tommi Siirilä, Alpen Volleys (AUT), 134
Sauli Sinkkonen, Zalau (ROM), 126
Miki Jauhiainen, BYU (USA), 16
Severi Savonsalmi, Savo Volley, 4
Mikko Karjarinta, VaLePa Sastamala Tampere, 3
Henrik Porkka, Hurrikaani-Loimaa, 70
Karri Kutinlahti, Hurrikaani-Loimaa, 0
Nuutti Niinivaara, Etta, 0
Liberot
Lauri Kerminen, Kemerovo (RUS), 179
Voitto Köykkä, Akaa-Volley, 0
Niklas Breilin Kokkolan Tiikerit, 31
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa