Mäkihypyn ja yhdistetyn FIS:n toiseksi korkeimman kilpailusarjan urheilijat kokoontuvat Lahteen tulevana viikonloppuna. Ohjelmassa on kaksi kilpailua molemmissa lajeissa lauantaina ja sunnuntaina. Lahteen saapuu monia tulevaisuuden lupauksia, mutta myös jo maailmancupissa menestyneitä urheilijoita. Kenties nimekkäin urheilija Lahdessa on kahdeksan mäkihypyn maailmancupin osakilpailua voittanut Saksan Richard Freitag. Japanilaisista suomalaisille tutuin mäkihyppääjä on varmasti Kuopiossa asunut Taku Takeuchi. Itävallan mäkijoukkueeseen on ilmoitettu Huberin veljeksistä Stefan. Suomen joukkue mäkihypyssä muodostavat Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo. Yhdistettyyn nimetyt urheilijat ovat Herman Happonen, Rasmus Ähtävä, Timi Heiskanen, Olli Salmela, Jesse Pääkkönen sekä Arsi Tietäväinen. Urheilijat pääsevät kilpailemaan viime viikonloppuna maailmancupiin viritetyille suorituspaikoille. – Kaikki on ennallaan Salpausselän kisojen jäljiltä. Ainoa ero on, että nyt kaikki huolto keskittyy suurmäen alle eikä hiihdon huolto-aluetta ole Suurhallin parkkipaikalla, kuten Salppurissa, kilpailupäällikkö Hannu Lehman kertoo. Yleisöäkään ei ole unohdettu. Lahden Hiihtoseuran makkarakioskit palvelevat sekä mäkistadionilla että suurmäen alla olevan huoltoalueen vieressä. – Halusimme koittaa, kuinka suurmäelle ja yhdistetyn hiihtoreitin varteen tulevat ihmiset löytävät makkarakioskimme mäellä. Samalla palvelemme myös urheilijoita ja huoltohenkilöstöä, Lehman lopettaa ja toivottaa yleisön tervetulleeksi paikan päälle seuraamaan kisoja. Continental Cupiin on yleisöllä vapaa pääsy. Kilpailuohjelma Perjantai 6.3.2020 16.00 Yhdistetty virallinen harjoitus HS 130 (2 kierrosta) 18.00 Yhdistetty varakilpailu HS 130 Lauantai 7.3.2020 10.00 Yhdistetty koekierros HS 130 11.00 Yhdistetty mäkihyppy HS 130 14.00 Yhdistetty Ind. Gundersen 4 x 2,5 km (Etelä) 15.00 Mäkihyppy virallinen harjoitus HS 130 (1 kierros) 16.00 Mäkihyppy koekierros HS 130 17.15 Mäkihyppy HS 130 Sunnuntai 8.3.2020 09.00 Yhdistetty koekierros HS 130 10.00 Yhdistetty mäkihyppy HS 130 11.30 Mäkihyppy koekierros HS 130 12.30 Mäkihyppy HS 130 15.00 Yhdistetty Ind. Gundersen 4 x 2,5 km (Etelä) Lähde: Hiihtoliiton tiedote

LUE MYÖS: