Hurja tutkimustulos USA:sta: Peräti 72% ihmisistä vaatii koronarokotteen ennen paluutaan urheilukatsomoon

Koronavirus on pysäyttänyt urheilutoiminnan hyvin tehokkaasti ja samalla lajit ja sarjat ympäri maailman miettivät mahdollisuutta palata normaaliin kilpailurytmiin mahdollisimman pian. Yksi avainkysymyksistä on katsojien päästäminen stadioneille ja areenoille.
Kokoontumisrajoituksia on voimassa useimmissa maissa, mutta jonain päivänä näitäkin lievennetään ja lopulta puretaan. Mutta palaavatko katsojat lehtereille? Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan eivät ainakaan ehdoitta.
Seton Hallin yliopiston Stillman School of Businessin tekemän tutkimuksen mukaan peräti 72 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei aio mennä katsomaan urheilutapahtumia ilman rokotetta koronavirusta vastaan. Urheilufaneiksi tunnustautuneiden keskuudessakin tämä lukema oli hurjat 61 prosenttia.
Vain 13 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että paluu entiseen sujuisi täysin kivutta.
– Tämä virus on nyt koko kansakunnan huolena. Itseään urheilufaneiksi kutsuvat – kaikilla tasoilla – ovat hyvin lähellä yleistä linjaa mitä tulee omaan turvallisuuteensa ja pelaajien turvallisuuteen, Seton Hallin urheilukyselyistä vastaava johtaja Rick Gentile sanoi ESPN:lle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia