Yle: Jasmi Joensuu ja Emil Liekari puhuvat suunsa puhtaaksi uudesta päävalmentajasta
Suomen hiihtäjät Jasmi Joensuu ja Emil Liekari avaavat Ylelle ajatuksiaan uudesta päävalmentajastaan Joakim Abrahamssonista.
Suomen Hiihtoliitto nimesi ruotsalaisen Abrahamssonin, 55, maastohiihdon uudeksi päävalmentajaksi. Sopimus on mallia 2+2, ja tavoitteena on rakentaa menestystä kohti Lahden MM-kisoja 2029 sekä seuraavia olympialaisia.
Urheilijoiden ensireaktiot ovat rauhallisia. Liekari kertoo, ettei uusi päävalmentaja ole hänelle tuttu, mutta pitää hyvänä, että valinta tehtiin ajoissa.
– Tässä on kausi kesken ja olympialaisiin menossa. En ole hirveästi jaksanut asiaa miettiä, Liekari toteaa.
– Harjoittelun selkeys, eli tiedetään, mitä milloinkin tehdään. Hyvä keskusteluyhteys valmentajien ja urheilijoiden välillä. Leireillä vallitsee levollinen, mutta ammattimainen ilmapiiri. Ammattimaista joukkuetoimintaa, vaikka yksilöurheilijoita ollaan, Liekari kertoo nykyisen toiminnan hyviä puolia.
Liekari toivoo selkeitä linjauksia ja avointa vuoropuhelua. Hänen mukaansa miesten maajoukkueessa toiminta on ollut johdonmukaista ja ilmapiiri ammattimainen.
Abrahamssonilla on vahva tausta Ruotsin maajoukkueesta, jossa hän oli mukana saavuttamassa useita arvokisamitaleja. Viime vuosina hän on työskennellyt huippu-urheilun ja tutkimuksen parissa.
Myös Joensuu suhtautuu nimitykseen myönteisesti ja näkee ulkomaisen valmentajan tuovan uusia näkökulmia.
– Kovat odotukset sen suhteen, että kaivataan edelleen johtajuutta, ja varmasti joukkueena tasonnosto on tavoitteena. Me tiedämme, minkä tasoisia ruotsalaiset ja norjalaiset ovat joukkueina. Emme ole viime vuosina yltäneet samaan. Totta kai tavoite pitää olla, että me urheilijoina kehitymme., Joensuu kertoo.
Joensuu korostaa myös toimivan valmennustiimin merkitystä sekä resurssien tasapuolisuutta miesten ja naisten välillä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa