Pyöräilyn klassikolle löytymässä sittenkin uusi ajankohta – Tour de France ajetaan syyskuussa?
Ammattipyöräilyn klassikoista suurinta eli Tour de Francea uhkasi jo peruuttaminen kokonaan, mutta nyt kilpailukalenterista on löytynyt aukko, johon kisa pyritään saamaan siirrettyä. Ranskassa ajettaisiin suunnitelman mukaan 29.8. – 20.9. tänä vuonna.
Synkkiä pilviä nousi taivaalle alkuviikosta Ranskan presidentin Emmanuel Macronin julistuksen myötä.
– Suuria juhlia tai tapahtumia, joissa on paljon yleisöä ei voida järjestää ainakaan ennen heinäkuun puoliväliä, Macron ilmoitti.
Tämä merkitsi Tourin alkuperäisen ajankohdan siirtymistä roskakoriin. Siirtäminen syksylle ei ole ihan yksinkertaista Espanjan ympäriajon Vuelta e Espanan ollessa kalenterissa jo elokuun puolivälistä syyskuun alkuun.
EFE:n lähteiden mukaan Touria suunnitellaan nyt kuitenkin ajettavaksi elokuun lopulta lähtien ja neuvotteluita aikatauluista käydään niin Tourin, Vueltan kuin kolmannen suurajon Giro d’Italian kesken.
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista