Upea uutinen! Urheilijat saavat kipeästi kaivatun harrastuspaikan loistavalla sijainnilla Helsingissä – ”Olosuhteet tulevat kuntoon vuosiksi eteenpäin”

Liikunnan harrastajat saavat kipeästi kaipaamansa uuden harrastuspaikan loistavalle sijainnille Helsingin Kaarelaan. Uudessa Arena Centerissä harrastavat lapset, nuoret ja aikuiset lähialueelta sekä kaikkialta pääkaupunkiseudulta. Monipuolisesti eri lajien käyttöön muuntuva tila toimii myös viereisen suomalais-venäläisen koulun liikuntapaikkana. Rakennettava keskus täydentää hienosti pääkaupunkiseudun palloiluareenoissa olleen alueellisen aukon Luoteis-Helsingissä.
Arena Center Oy käynnistää liikuntakeskuksen rakentamisen nyt kesällä. 5 600 neliön keskuksesta löytyy neljä isoa liikuntatilaa, kahvio ja varustemyymälä. Avajaisia vietetään syksyllä 2021.
Loistavan sijainnin ansiosta Kaarelaan on helppo saapua liikkumaan Helsingistä, Länsi-Vantaalta ja Espoosta. Keskus kasvattaa merkittävästi pääkaupunkiseudun sisäliikuntamahdollisuuksia; mahdollisuuksia panostaa monipuolisesti fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Viereiselle suomalais-venäläiselle koululle liikuntakeskus toimii elintärkeänä sisäliikuntatilana, sillä koululla ei ole omia sisäurheilutiloja.
– Olemme olemassa siksi, että koemme liikkumisen yhteiskunnallisesti tärkeäksi. Liikkuvalla ihmisellä on hyvä fyysinen kunto, mikä auttaa yleiseen jaksamiseen ja terveydelliset vaikutukset ovat kiistattomat. Mitä nuorempana liikunnasta tulee osa elämää, sitä todennäköisemmin hyvät tavat kantavat läpi elämän. Joukkueessa toimiminen kehittää myös sosiaalisia taitoja ja estää syrjäytymistä. Tämä on tärkeä hanke meille ja joukkuepalloilun harrastajille: keskuksen myötä esimerkiksi salibandyn harjoitusolosuhteet tulevat Helsingissä kuntoon vuosiksi eteenpäin, niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Alueellinen saavutettavuus paranee ja olosuhteet lajin tarpeisiin ovat erinomaiset, kertoo Arena Center Oy:n toimitusjohtaja Petteri Bergman.
Arena Center Kaarela: miksi ja miksi juuri tänne
• Liikuntakeskus sijaitsee Suomen vilkkaimmin liikennöityjen tieosuuksien, Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän risteyskohdassa
• Loistava saavutettavuus julkisilla ja omalla autolla.
• Joukkuepalloilun sisäliikuntatiloja on tällä hetkellä hyvin vähän Helsingin luoteisosissa
• Viereiselle tontille valmistuva koulu hyödyntää liikuntakeskuksen tiloja päivisin. Yhteistyö antaa koululle mahdollisuuden tarjota oppilaille laadukkaat ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä keskittää omat resurssit itse opetukseen.
Hankkeen faktat:
• 5 600 m2 liikunta- ja oheistiloja, pääosin yhdessä kerroksessa
• Hankkeesta vastaa Arena Center Oy, jolla on ennestään kolme liikuntakeskusta Helsingissä ja 25 vuoden kokemus alasta
• Rakentaminen alkaa kesällä 2020, tavoitteena avata liikuntakeskus syksyllä 2021, samaan aikaan viereiselle tontille valmistuvan ja toimintansa aloittavan koulun kanssa
• Helposti muuntuvat tilat palvelevat erityisesti joukkuepallopelien harrastajia, päälajeina salibandy ja futsal
• Liikuntakeskukseen tulee myös kahvio sekä varustemyymälä
Lähde: Tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”