Euroopan uintiliiton johto nesteessä – vakavia syytöksiä laajamittaisista väärinkäytöksistä

Euroopan uintiliitto LEN on joutunut melkoisen skandaalin kouriin. Liittoa syytetään sopimuksista liki olemattomien yhtiöiden kanssa ja selittämättömistä maksuista näille. Syytökset johtavat liiton huipulle saakka, sillä niiden keskiössä on puheenjohtaja Paulo Barelli.
Syyttäjille Sveitsissä ja Italiassa toimitetut dokumentit osoittavat LEN:n maksaneen suorituksia kolmelle italialaisyhtiölle, jolta liitto ei kuitenkaan ole hankkinut mitään palveluita. Frankfurter Allgemeinen tietojen mukaan yhden yhtiöistä pääomistaja on puheenjohtaja Barelli.
Lehden mukaan Barelli on pääsihteeri David Sparkesin ja rahastonhoitaja Tamas Gyarfasin kanssa allekirjoittanut Elevan-nimisen yhtiön kanssa sopimuksen konsultointipalveluista liittyen tv-oikeuksiin. LEN:n edustajan Bartolo Consolon mukaan kolme edellistä Euroopan yleisradioyhtiö EBU:n kanssa tehtyä tv-sopimusta ovat yhteisarvoltaan noin 2,3 miljoonaa euroa.
Yhtiön nimi on ollut niin LEN:n sisällä kuin myös EBU:ssa täysin tuntematon ja EBU:n edustajan mukaan yhtiö ei yleensäkään neuvottele tv-sopimuksista agenttien välityksellä.
Kaksi muuta vyyhdissä mukana olevaa yhtiötä ovat CIR AUR ja Eurozona, joista edellisessä Barelli on pääomistajana. Kummallekin yhtiöille on maksettu ”logistiikkapalveluista” ja ”markkinointituesta” useita 20 – 24 000 euron suorituksia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”