”Kerrankin voin paastota kunnolla” – olympiavoittaja löysi kororajoituksista hyvän sauman Ramadanille
Kuva: Getty Images
Dalilah Muhammad on naisten 400 metrin aitojen olympiavoittaja ja maailmanennätyksen haltija. Sen lisäksi hän on muslimi ja ensimmäinen yhdysvaltalainen musliminainen olympiakisojen ykköspallilla. Muhammadinkin harjoituksiin korona on iskenyt kiilaa, mutta hän on korvannut sen viettämällä – kerrankin – Ramadania ainakin lähes oikeaoppisesti.
Ramadanin aikaan muslimit eivät nauti ruokaa eivätkä vettä auringonnousun ja -laskun välisenä aikana. Ramadan on osunut aina keskellä kilpailukautta, mutta tänä vuonna on toisin.
– Käytän ehdottomasti tämän tilaisuuden paastotakseni enemmän kuin muuten tekisin, Muhammad kertoi CNN Sportsille.
– Yritän aina paastota muutaman päivän kauden aikana, mutta rehellisesti sanoen minulle on todella vaikeaa harjoitella niin kovaa kuin harjoittelen ja samalla paastota.
Ramadan alkoi tänä vuonna 23. huhtikuuta.
– En pysty yleensä koskaan täyteen 30 päivään tai kuukauteen ja tällä kertaa tavallaan lupasin itselleni todella tehdä sen. Voin kerrankin paastota nyt, kun harjoitteluni ei ole niin tiukkaa – ei ole mitään suurkilpailuja, joihin valmistautua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen MM-kultaa voittanut keihäänheittäjä tekee yllätyspaluun – takana 7 vuoden tauko!
- Kiekkohistoriaa Oklahomassa – käsittämätön taso
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Vamma varjosti koko kautta – Ebba Andersson avautuu nyt
- Niklas Anttilan tykitys hämmästytti – “en ollut missään ongelmissa”
- Epäonni iski – Johanna Matintalon kisapäivä peruuntui
- Joel Harkimon jättitapahtuma herättää tunteita: ”Ei se ole tyhmä joka pyytää”
- Unelma-alku mureni täysin – Sami Välimäki romahti Masters-debyytissään
- Shokkiuutinen: Norjalaishiihtäjä on kuollut lumivyöryssä
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Krista Pärmäkoski pudotti uutispommin – uusi aluevaltaus
- Shokkiuutinen: Norjalaishiihtäjä on kuollut lumivyöryssä
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui