Koronaviruspandemia vaikuttanut suomalaisen keihäänheittäjän harjoitteluun – Suuri uudistus auttoi voiman kehittäiseen: ”Ennätystasolla ollaan”
Kuva: Getty Images
Lahden Ahkeran keihäänheittäjä Jenni Kankaan kroppa on talven jymäkän treenin jäljiltä jähmeä, mutta väkevässä vireessä.
Koronaepidemia vaikutti Kankaan kesän kilpailukalenteriin, mutta myös harjoituspaikkoihin.
– Se oli iso juttu, että pääsin keväällä Pajulahti-halliin kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Siinä piti tosin miettiä, miten tekee kaksi kahden kovan treenin päivää niin, että siinä on yksi kevyt päivä välissä. Ihan optimia se ei ollut, mutta kaikkeen sopeutuu. Muutamassa viikossa siitä tuli ihan normaalia, Kangas sanoo.
Talven harjoitteluun Kangas on tyytyväinen.
– Ehkä suurin uudistus aiempaan verrattuna oli, että laskin enemmän kuormitusmääriä, paljonko tulee keveitä ja kovia hyppelyitä tai punttisalissa toistoja eri lihasryhmille. Olen nyt ollut tarkemmin kärryillä harjoittelun kokonaiskuormasta. Mukana on ollut myös uusia harjoitteita, Kangas sanoo.
– Voimat ovat kehittyneet hyvin. Varsinkin yliveto on mennyt hyvin eteenpäin kuuden viime viikon aikana. Loikat ovat lähellä ennätyksiä, lisäksi juoksunopeus on taas ennätystasolla monien vuosien jälkeen. Heittäminen on ollut viime aikoina hiukan ailahtelevaa, mutta talvella pääsin eteenpäin monen tekniikka-asian kanssa.
Omasta valmennusryhmästä maustetta treeniin
Harjoittelun ohessa Kangas on jatkanut kolmen nuoren heittäjän valmennusta. Kankaan valmennuksessa ovat Lahden Ahkeran Jemina Ollikka, Markus Rajaniemi ja Mila Takki. – Valmennusryhmä on ollut tärkeä erityisesti näinä vaikeina aikoina. On saatu tukea toisistamme. Kun kaikki ovat sillä tasolla, ettei heitä tarvitse pitää koko ajan silmällä, voidaan myös treenata yhdessä pois lukien heittoharjoitukset. Niissä olen ryhmän mukana vain valmentajana. Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa