”Minä koen sen syrjintänä” – naisten lentomäkikisat ruksittiin tylysti yli FIS:n kalenterista
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS käsitteli vappuna Norjan anomusta naismäkihyppääjien pääsystä mukaan lentomäkiin kisaamaan. Anomus kuitenkin hylättiin enemmistöpäätöksellä ja naishyppääjätsaavat edelleen tyytyä normaalikokoisiin mäkiin.
Kolmena edellisenä vuonna naisten mäkihypyn maailmancupin voittanut maalimanmestari ja olympiavoittaja Maren Lundby on päätöksestä suorastaan raivoissaan. 25-vuotias Lundby on jo pidempään halunnut mukaan myös lentomäkikisoihin.
– Ilmeisesti siellä istuu päättämässä jotain väkeä – eikä heillä ole aavistustakaan mistä on kyse. He eivät juuri koskaan ole paikalla kilpailuissamme ja heillä on vähiten tietämystä koko lajista, Lundby paukutti Dagbladetille.
Lundby sai tukea näkemykselleen varsin korkealta taholta – tai ainakin tietävältä taholta. Norjan miesten mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Alexander Stöckl ei myöskään ymmärtänyt päätöstä.
– Valitettavaa. Tämä olisi ollut hieno mahdollisuus saada tytöt mukaan suurimpiin mäkiin. Olisi jo sen aika, Stöckl totesi.
– Ei ole epäilystäkään siitä, että 15-20 naista pystyy hallitsemaan lentomäen erittäin hyvin. Voidaan puhua, että miesten ja naisten välillä on eroa voimassa ja kestävyydessä ja tässä miehillä on toki etu. Mutta lentomäessä lentokyky on paljon tärkeämpää kuin voima hyppyrin nokalla. Ja joillain naisilla on vähintään yhtä hyvät lento-ominaisuudet kuin miehilläkin.
Miesten mäkihypyn pituusennätys on itävaltalaisen Stefan Kraftin 235,5 metriä, kun Lundby on puolestaan parhaimmillaan ponkaissut 141,5-metrisen, mutta toki myös paljon pienemmästä mäestä. Norjalainen ei voi ymmärtää päätöstä estää naisia tavoittelemasta pidempiä lukemia.
– He [FIS:n] väki pelkäävät, että kaadumme ja loukkaamme itsemme. Minä koen sen syrjintänä.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken