Suomalaisen yleisurheilija on hakenut harjoitteluunsa uusia virikkeitä – ”Se on vähentänyt henkistä taakkaa”
Kuva: Getty Images
Varkauden Kenttä-Veikkojen seiväshyppääjä Laura Ollikainen on hakenut harjoitteluunsa uusia virkkeitä Otto Kilven nopeus- ja voimaopeilla. Kilpi vastaa Jyväskylässä opiskelevan ja harjoittelevan Ollikaisen juoksu- ja voimavalmennuksesta. Valmennustiimissä ovat myös Jukka Ollikainen ja Vesa Rantanen.
– Harjoitteluun haluttiin uusia ärsykkeitä. Periaatteessa seiväshyppy maailman huipputasolla nojaa nopeuteen. Kuka pääsee kuoppaan nopeimmalla vauhdilla nousee korkeimmalle, tytärtään pitkään valmentanut Jukka Ollikainen sanoo Warkauden lehdelle.
– Keväällä aloitettiin. Minulla on kokonaisvastuu voima- ja juoksupuolesta, Jukan vastuulla on lisätä tähän seiväshypyn näkökulma osaharjoitteineen ja Rantanen katsoo hyppypuolta. Tällä kolmikoilla koetetaan taiteilla tätä eteenpäin, Kilpi sanoo.
Ollikainen on ollut järjestelyyn tyytyväinen.
– Se on tosi kiva, kun on valmentaja paikalla harjoituksissa, varsinkin juoksuharjoituksissa. Olen saanut Otolta harjoituksiin paljon vinkkejä, mihin keskittyä ja mitä voisi parantaa, Ollikainen sanoo.
– Kun sanotaan mihin keskittyä, sitä saa harjoituksesta enemmän irti. Siitäkin on ollut hyötyä, että harjoituksissa on ryhmä ja sen sisällä tulee kilpailua. Koen, että olen urheilija, joka tarvitse sitä muiden kiritystä.
Ollikainen nauttii siitäkin, että voi keskittyä vain tekemään harjoituksen.
– Me olemme aikaisemmin suunnitelleet harjoituksia aika paljon yhdessä isän kanssa ja olen itsekin ollut paljon vastuussa. Nyt koitan olla harjoituksissa niin, etten itse mieti, vaan teen täysillä minkä valmentaja sanoo. Se on vähentänyt henkistä taakkaa, kun ei kyseenalaista niin paljon ja energiaa säästyy tekemiseen, Ollikainen kertoo.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään