Tästäkö koronavirus lähti leviämään maailmalle – yhä useampi kertoo sairastuneensa Wuhanin sotilaskisoissa lokakuussa
Viitteitä koronaviruksesta ja sen leviämisestä Kiinan ulkopuolelle jo viime vuoden puolella on saatu aiemminkin. Nyt yhä enemmän valokeilaan nousee lokakuun lopulla koronan alkulähteillä Wuhanissa järjestetyt sotilaiden maailmanmestaruuskilpailut.
Italialainen miekkailija, olympiavoittaja Matteo Tagniarol epäiliepäiliepäili jo aiemmin saaneensa tartunnan lokakuun 2019 lopulla järjestetyissä kisoissa ja nyt samanlaisia viestejä on alkanut putoilla eri puolilta maailmaa. Ranskalainen viisiottelun maailmanmestari Elodie Clouvel kertoi myös korkeasta kuumeesta ja pahasta yskästä, jotka vaivasivat useaa joukkueen jäsentä.
– Moni meistä oli todella sairas. Minä mukaan lukien, Clouvel kertoi jo aiemmin.
Nyt viestejä sairastumisista on tullut ainakin Ruotsia, Saksaa ja Luxemburgia kisoissa edustaneilta urheilijoilta. Kisoihin osallistui 8500 urheilijaa 109 maasta, joten jos jotain oli levitäkseen, se levisi myös tehokkaasti. Varmaa tietoa on kuitenkin vähän.
– Meillä oli myös useita epäiltyjä tapauksia. Yhdeksän joukkueen jäsentä testattiin sen takia, mutta kaikki tulokset olivat negatiivisia, Itävallan armeijan edustaja eversti Michael Bauer kertoi Kronen Zeitungille.
Ensimmäisestä vahvistetusta koronatapauksesta Wuhanissa kerrottiin 17. marraskuuta, mutta oliko virus siinä vaiheessa jo matkalla ympäri maailmaa?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä

- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta