Yleisurheilun tv-kilpailut käyntiin kesäkuussa – ”Istuu viranomaisten uusiin linjauksiin”
Kuva: Getty Images
Ylen kesällä televisioimat kotimaiset yleisurheilukilpailut ovat Turun Kalevan kisojen ja Tampereen Ruotsi-ottelun ohella Paavo Nurmi Games, neljä Motonet GP-kilpailua, kaksi muutaman lajin teemakilpailua, Helsingin Tähtikilpailu sekä viestin- ja maastojuoksun SM-kilpailut.
Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus hyväksyi Ylen kanssa neuvotellut tv-kilpailut keskiviikon kokouksessa. TV-kilpailut käsiteltiin SUL:n hallituksessa uudelleen sen jälkeen, kun Suomen hallitus linjasi maanantaina (4.5.) kokoontumisrajoitusten muutoksista ja urheilukilpailujen sallimisesta kesäkuun 1. päivä lähtien.
– Ylen televisioimat kilpailut ovat yleisurheilukesän selkäranka niin urheilijoille kuin yleisurheilun yleisölle. Kiitos Ylen ja kisajärjestäjien erinomaisen yhteistyön, kesän aikataulu saatiin nopeasti uuteen kuosiin, joka istuu viranomaisten uusiin linjauksiin, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.
– Lähtökohtana on, että noudatamme kilpailuja järjestäessä poikkeuksetta viranomaisten ohjeita. Nyt odotamme millaisia ohjeita aluehallintoviranomaisilta tulee. Sen jälkeen tiedämme tarkasti kuinka toimitaan esimerkiksi yleisön suhteen.
Ylen urheilupäällikkö Joose Palosen mukaan hallituksen linjaukset ovat antaneet mahdollisuuden suunnitella urheilutapahtumia kesäkuusta alkaen, ja Yle Urheilu on hyvässä yhteistyössä pitkäaikaisen kumppaninsa SUL:n kanssa rakentanut yleisurheilukauden tv-kalenterin uusiksi.
– Yleisurheilu on suomalaisille rakas laji, ja tv-lähetyksemme keräävät kovat katsojaluvut joka kesä. Kun suuret tapahtumat on peruttu, kysyntää riittää entistäkin enemmän kotimaiselle yleisurheilulle. Seuraamme tietenkin tarkkaan koronatilanteen kehittymistä, mutta toiveenamme on järjestää urheilijoille mahdollisuuksia näyttää taitojaan suomalaisille tv-katsojille, Palonen sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!