Upeaa! – Suomalaisheittäjä pamautti uuden keihäänheiton maailmanennätyksen Seinäjoella
Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Veeti Mustalahti, 19, heitti down-urheilijoiden keihäänheiton maailmanennätyksen kotiseuransa Korona Junior Games -kisoissa Seinäjoella lauantaina. Peräseinäjokelainen heitti kuudennella heitollaan 600 gramman keihään lukemiin 34,38. Viime kesänä Kangasalla parayleisurheilun SM-kilpailuissa heitetty Mustalahden aiempi down-urheilijoiden 21-luokan maailmanennätystulos 32,99 kohentui 1,39 metrillä.
Mustalahti paransi Seinäjoen keskusurheilukentällä käydyssä kilpailussa ME-tulostaan kahdesti. Toisella heittokierroksella keihäs kantoi lukemiin 34,13.
– Kausi lähti hyvin käyntiin, tyytyi Mustalahti toteamaan.
Hän harjoitteli talvikaudella ennen koronaviruspandemian puhkeamista Kuortaneella kahden eri junioriryhmän mukana. Korona-aikana Mustalahti on harjoitellut kotipihallaan.
Mustalahden kauden päätapahtuman piti olla Turkin Antalyassa käytävät down-urheilun Trisome Games -maailmankisat. Ensin kisat siirrettiin maaliskuun lopulta lokakuulle, mutta toukokuun lopussa tuli päätös kisojen peruuntumisesta kokonaan.
Mustalahti kiertää alkukesän yleisurheilukisoja Etelä-Pohjanmaalla. Kauden pääkisa on nyt parayleisurheilun SM-kilpailut, jotka käydään 29.–30. elokuuta Turussa.
Mustalahti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt voittaa kaksi down-urheilun keihäänheiton Euroopan mestaruutta (2017 ja 2019) ja yhden maailmanmestaruuden (2018).
Lähde:Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä