Upeaa! Suomalaisjuoksija pinkoi Euroopan tämän vuoden kärkiajan – ”Olen harjoitellut kovaa”

Johanna Peiponen Rovaniemen Lapista ja Laura Manninen Vantaan Kenttäurheilijat -58:sta avasivat kilpailukautensa helluntaina Vantaan Hiekkaharjussa mainioin tuloksin. Erityisluvalla ja erityisjärjestelyin mahdollistetun 10000 metrin kilpailun voitti Peiponen ajalla 34.09,22.
Peiposen tulos on Euroopan tämän vuoden kärkiaika. Edellistä piti hallussaan ruotsinsuomalainen Johanna Salminen, joka huhtikuussa Tukholmassa oli juossut 34.22,47. Toiseksi sijoittunut Manninen rikkoi Vantaalla 45-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen ajalla 34.34,39. Hänen omissa nimissään ollut aiempi SE toissavuodelta oli 34.44,74.
Peiponen on naisten 10000 metrin juoksun hallitseva Suomen mestari ja Manninen maratonin hallitseva mestari. Peiposelta Vantaan juoksu sujui kovan harjoittelun lomassa. Kilpailua varten ei herkistelty.
– Eilen lepäsin, mutta muuten olen harjoitellut kovaa, Peiponen sanoi.
Soolona pyörivässä puuskatuulessa juostu kilpailu kertoi Peiposelle, että hän on jo nyt samassa iskussa kuin viime vuonna Kalevan kisoissa. Syyskesän pääkilpailuja Kalevan kisoja, maastojuoksun SM-kilpailuja ja puolimaratonin SM-kilpailuja ajatellen hän on hyvin aikataulussa.
– Minulla oli viime syksynä maastojuoksun EM-kilpailujen aikaan vaivoja, joka toi taukoa harjoitteluun. Tammikuusta lähtien olen sitten pystynyt harjoittelemaan kovaa, Peiponen sanoi.
– Syksyn puolimaratonilla on tavoitteena EM-raja 1.15.00.
Lähde: Urheiluliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Peli on pelattu: Seivästähdeltä musertava ilmoitus – ”Urheilu on julmaa”
- Lotta Harala lähti Suomesta – karu totuus selvisi naiselle nopeasti MM-Japanissa
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Krista Pärmäkosken elämään ilmestyi tämä mies – nainen teki nyt yhden asian selväksi
- Krista Tervo ällistytti japanilaisella punttisalilla
- MM-kisat ovella – MTV:lle raju väite Elina Lampelan kunnosta