”Haluan mitalin olympialaisista” – Roger Federer ei ole edes miettinyt lopettamista
Moni laski yhteen 1+1 keväällä jo 38-vuotiaan tenniksen supertähden Roger Federerin kohdalla ja päätteli tämän ripustavan mailan naulaan. Koronakriisi siirsi turnauksia hamaan tulevaisuuteen ja Federerillä oli lisäksi edessä polvioperaatio. Sveitsiläinen kiistää kuitenkin itse edes ajatelleensa mitään muuta kuin jatkamista.
Federerin mukaan matkaa ottelukuntoon on operaation jälkeen vielä ja tosissaan hän on aloittamassa harjoittelun elokuun puolivälissä.
– Se [polvi] on niin hyvä kuin se voi kahden leikkauksen jälkeen olla. En ole pelannut ja mitään arpikudostakaan ei enää ole. Toivon että minulla on pelaaminen vielä hallussa, kun palaan, ”FedEx” sanoi Sveitsin television Sportpanorama plus -ohjelmassa.
Paluu onkin avainsana Federerin puheissa. Tähtäin on tällä hetkellä tammikuussa pelattavissa Australian avoimissa ja kauempana siintää myös Tokion olympiakisat.
– En kertaakaan rajoitusten aikana istunut ja miettinyt haluanko vielä jatkaa pelaamista. Niin kauan kuin minulla on tavoite mielessäni, myös kuntoutus sujuu helpommin.
– Totta kai haluan mitalin Tokiosta. Sillä ei ole minulle väliä tuleeko se kaksinpelistä, nelinpelistä vai sekanelinpelistä, Federer linjaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä