Jättiyllätys! – Suomen taitoluistelutähti lopettaa uransa vain 21-vuotiaana
Kuva: Getty Images
Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin taitoluistelijoihin kuuluva Viveca Lindfors (21) lopettaa uransa.
Lindforsin vuonna 2004 alkanut luistelu-ura oli kunniakas. Hänen arvokkain saavutuksensa oli EM-pronssi, jonka hän voitti viimeiseksi jääneessä kilpailussaan Minskissä vuonna 2019. MM-tasolla Virpi Horttanan valmennettava oli parhaimmillaan 16:s vuonna 2018. Etenkin taitavana hyppääjänä tunnettu Lindfors kärsi uransa viimeiset vuodet selkävaivoista, jotka eivät päästäneet häntä otteestaan.
– Olen päättänyt lopettaa urani taitoluistelijana. Pitkän kuntouttamisjakson ja monen täysipainoiseen harjoitteluun palaamisen yrityksen jälkeen on todettava, että en enää saa selkää siihen kuntoon, että se kestäisi kansainvälisellä huipputasolla vaadittavaa harjoittelua, Lindfors toteaa.
– Päätökseen vaikutti myös opiskelupaikan saaminen Turun yliopistosta. Kaikki olosuhteet huomioon ottaen uran päättäminen ja opintoihin keskittyminen on minulle tässä vaiheessa järkevin vaihtoehto.
– Haluan kiittää koko valmennustiimiä, erityisesti Virpi Horttanaa, Espoon Jäätaitureita, Nuorten olympiavalmentaja Nuriya Pirogovaa, venäläisvalmentaja Evgeni Rukaviciniä, Suomen Taitoluisteluliittoa, Suomen Olympiakomiteaa ja kaikkia tukijoitani.
Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Hiihdon Suomen Cupin tulokset 2026: Tampere
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken
- Ice Cage -tähti jysäytti melkoisen lopetusvoiton
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Suvi Minkkinen ja ampumahiihtojoukkue hulluttelivat Italiassa – somekansa reagoi
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta shokkipäätös: ura ohi!
- Atleetti: Iivo Niskanen tuo olympialaisiin salaisen aseen – ”Siitä saa selkeän hyödyn”