Samuel Purola ottaa ensi kerran tällä kaudella mittaa 100 metrin vauhdistaan Lahden Motonet GP:ssä keskiviikkona. Vastassa ovat pitkä liuta kotimaan kärkinimiä mukaan lukien 10,28 viime viikolla Jyväskylässä juossut Samuli Samuelsson, jolle Purolan kohtaaminen maistuu.

– En tiedä millaiset paineet Samuelilla olla, mutta odotukset ovat aina korkealla, kun Samuel juoksee. Se buustaa meitä muita, ainakin minua, Samuelsson totesi mediatilaisuudessa tiistaina Lahdessa.

Purola sanoo olevansa kauden 100 metrin avauskisassaan haastajan roolissa. Hän odottaa tasaista ja tasokasta kilpailua.

– Samppa tulee todennäköisesti lähtemään aika kovaa. Täytyy vaan koettaa päästä siihen mukaan, koska tulen olemaan lopussa vahvoilla, Purola sanoo.

– Katsotaan kuinka käy.

Purolalla on tältä kesältä juostuna vain Oulussa koleissa oloissa 21,04:ään pyyhkäisty 200 metriä. Treenien perusteella sprintteri odottaa Lahden juoksulta tyystin toisenlaista vauhtia.

– Treenit ovat menneet hyvin. En ole syksyn jälkeen ollut kertaakaan sairaana, eikä ole ollut vammoja, ei edes pieniä kiristyksiä. Olen pystynyt tekemään harjoituksissa mitä on pitänyt, joten lähtökohdat ovat hyvät, Purola sanoo.

Haasteena Lahdessa on saada juoksun kokonaisuus pysymään koossa.

– Lähdön ja kiihdytyksen onnistumisella ja sillä, että pääsen oikeaan juoksuasentoon on minulle iso merkitys, koska se vaikuttaa niin paljon loppujuoksuun, joka on vahvuuteni, Purola sanoo.

Oulun Pyrintöä edustavan Purolan, 20, sadan metrin ennätys on 10,31. Viime kesänä hänen parhaansa oli 10,43.

Lähde: Urheiluliitto