Kalevan kisojen mitalirohmu kielletyistä kengistä: ”Mitkään vieterikengät ne eivät ole”

Annemari Kiekara ei ihastunut Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) kilpakenkäsääntöön hiljattain tekemään tarkennukseen. Kengät, joilla Kiekaran piti juosta Turun Kalevan kisojen 5000 ja 10000 metriä, vaihtuivat pikaisesti uusiin.
Kiekara, 43, on juossut Kalevan kisoista 13 mitalia ja 11 mestaruutta. Lisää piti hankkia Niken Vaporfly -kengillä, mutta ne vaihtuivat ohutpohjaisempaan kilpakenkään, kun WA tarkensi kenkäsääntöä niin, että ratajuoksussa pohjan paksuus ei saa olla yli 25 milliä, kun kilpaillaan 800 metrillä tai pidemmillä matkoilla.
– Vaporifly -kengällä olin ajatellut Kalevan kisoissa juosta. Olen käyttänyt niitä Madridin Uudenvuoden-juoksusta lähtien kovemmissa harjoituksissa. Minulla oli niistä sellainen tuntu, että ne ovat säästäneet jalkoja, Kiekara sanoo Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.
– Mitkään vieterikengät ne eivät ole. Kyllä se työ täytyy juoksijan tehdä itse. Jos juoksu ei ole kulkenut, se ei ole kulkenut niillä kengilläkään.
Lähde: Yleisurheilu.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
- MM-mitalisuosikki Krista Tervo saapui Japaniin – kohtasi heti ongelman, jolle ei voi mitään
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta