Ranskalaiskuski nappasi itselleen keltaisen paidan Ranskan ympäriajossa
Kuva: Getty Images
Ranskalainen Julian Alaphilippe voitti Ranskan ympäriajon toisen osuuden ja nappasi itselleen samalla johtajan keltaisen paidan.
Ympäriajon lauantaisella ensimmäisellä osuudella nähtiin jo runsaasti draamaa märissä olosuhteissa ja kaksi kaatunutta kilpailijaa joutui jättämään kilpailun jo kesken. Kaatumisilta ja kolareilta ei vältytty myöskään toisella etapilla. Tämän vuoden kisassa nähtiin poikkeuksellisesti nousuja sisältävä osuus jo toisessa etapissa.
Alaphilippe iski 13 kilometriä ennen loppua ja sai seurakseen Marc Hirschin ja Adam Yatesin. Kolmikko sai revittyä 20 sekunnin kaulan pääjoukkoon, joka kesti myös viivalle saakka. Loppukirissä Alaphilippe oli vahvin jättäen Hirschin ja Yatesin taakseen.
Alaphilippe otti samalla keltaisen paidan itselleen ja Yates sekä Hirschi seuraavat perässä. Alaphilippe sai pukea keltaisen paidan myös viime vuonna ja kantoi sitä kahden viikon ajan.
Ympäriajo jatkuu maanantaina 198 kilometrin erikoiskokeella, jolla ei juuri nousuja ole.
He had a big target on his back, but they still couldn't stop him. Julian Alaphilippe takes the stage and Yellow after outsprinting Max Hirschi (that was close!) and Adam Yates. Emotional victory dedicated to the memory of his father.
#TDF2020
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista