”He yrittävät tuhota minut!” – tennislegenda Boris Becker käy rajuun hyökkäykseen saksalaislehteä vastaan

Boris Becker on vaikeuksissa. Tenniksen legenda on parhaillaan keskellä oikeudenkäyntiä liittyen vararikkoonsa ja pahimmillaan edessä saattaa olla vankilatuomio. Becker on nyt käynyt rajuun hyökkäykseen häntä vahvimmin syyttäneestä laajalevikkistä saksalaislehti BILDiä vastaan.
Beckerin mukaan BILD ja sen päätoimittaja Julian Reichelt ovat ottaneet hänet maalitaulukseen.
– Julian Reichelt ja hänen lehtensä eivät ole korkein oikeus, eivät tuomareita eivätkä poliiseja. He eivät myöskään päätä hyvästä ja pahasta, mutta yrittävät nyt tuhota yhden ihmisen: minut! En anna sen tapahtua. Hävetkää, Becker vuodatti Twitterissä.
Purkauksen laukaisi lehden perjantainen artikkeli, jossa lehti kertoo syytteistä ja samalla julkaisi kuvia Beckeristä vierailemassa pubissa Lontoossa. Artikkelissa viitataan vahvasti Beckerin olevan hermostunut.
Lontoolainen konkurssituomioistuin käsittelee tapausta ja Beckerillä on edessään peräti 19 syytöstä siitä, että hän ei ole toimittanut tarvittavia tietoja konkurssikäsittelyä varten. Toistaiseksi Becker saa vastata syytteisiin vapaalla jalalla. Asiaa käsitellään seuraavan kerran 22. lokakuuta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi