”Jouduin kääntymään ja katsomaan, olenko oikealla reitillä” – Johanna Peiponen teki historiaa Kurikassa

Johanna Peiponen voitti maastojuoksu SM-kilpailujen historian ensimmäisen naisten 10 kilometrin kilpailun. Hän karkasi ylivoimaiseen voittoon, kun Annemari Kiekara keskeytti jo alkumatkasta vasemmassa takareidessä tuntuneen kivun takia.
– Kaksi kertaa kuuntelin, kun takaa ei kuulunut hengitystä ja jouduin kerran kääntymään ja katsomaan, mihin Kiekara jäi ja olenko oikealla reitillä, Peiponen kertoi.
Puolimaratonin MM-kilpailuihin valittu Kiekara on kamppaillut takareisivaivojen kanssa pitkään ja jätti kilpailun kesken, koska ei halunnut ottaa riskiä loukkaantumisesta.
– Se on nykyään aina sama, kun juoksen epäpitävällä alustalla. Maantiellä kun saa hyvän pidon se on eri asia. Tuntuu, ettei takareidestä nyt mennyt mitään, se vaan tuntui ja Mika (Kiekara) sanoi jo ennen kilpailua, että tulee pois jos tuntuu mitään, Kiekara kertoi.
Peiponen lähti kärkeen heti alussa ja voitti ajalla 35.49. Janica Rauma oli toinen reilun minuutin voittajalle jääneenä ja Nina Chydenius kolmas seitsemän sekuntia kärjestä.
– Kokeilin kierros ennen maalia, mitä tapahtuu, jos päästelen alamäen rennosti. Totesin ettei viimeisellä kierroksella tuossa viimeisessä alamäessä tarvitse kuin pästää käsijarrusta irti ja saan sen verran eroa, että pystyn juoksemaan lopun aika turvallisesti.
Rauma ja Peiponen pitivät reittiä hyvänä,
– Oli aika juostava reitti. Mössökohdat olivat niin lyhyitä, ettei niissä ehtinyt väsyä, Rauma sanoi.
Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen oli neljäs ja uudelleen kansalliseen kärkeen palanneet Oona Kettunen ja Mira Tuominen viides ja kuudes.
Lähde: Urheiluliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Peli on pelattu: Seivästähdeltä musertava ilmoitus – ”Urheilu on julmaa”
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Krista Pärmäkosken elämään ilmestyi tämä mies – nainen teki nyt yhden asian selväksi
- Krista Tervo ällistytti japanilaisella punttisalilla
- MM-kisat ovella – MTV:lle raju väite Elina Lampelan kunnosta