Mullistava muutos! Suomalaiset cheerleaderit esiintyvät studiolla kameran edessä: ”Nyt vaaditaan rohkeutta”

Koronavirusepidemia on kuluvan vuoden aikana mullistanut koko suomalaisen urheilutapahtumien järjestämisen.
Suomen Cheerleadingliitto vastaa tähän haasteeseen upouusilla ”digisateliittikilpailuilla”. Konseptin mukaan joukkueet esittävät kilpailusuorituksensa kameralle studiossa, josta kilpailut lähetetään suorana sekä yleisölle että tuomaristolle. Kilpailuesitysten lisäksi cheerstudio viihdyttää katsojia suorassa verkkolähetyksessä. Joukkueiden matkustamista pyritään vähentämään järjestämällä kuhunkin kilpailuun kaksi vaihtoehtoista kuvauspaikkaa, toinen Etelä-Suomeen ja toinen Keski-Suomeen.
– Toimintamme ytimessä on olla edelläkävijöitä. Cheerleading liikuttaa suuria määriä ihmisiä yhtä aikaa erityisesti kilpailutapahtumissa. Olemme ohjeistaneet seurojamme palaamaan harjoitteluun vastuullisesti ja haluamme näyttää esimerkkiä myös omalla toiminnallamme. Näemme uudessa konseptissa valtavasti mahdollisuuksia, jotka voivat vakiintua osaksi urheilutapahtumien järjestämistä myös tulevaisuudessa, kommentoi Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo.
Suunnittelutyössä on huomioitu turvallisuus, urheilulliset arvot sekä elämyksellisyys niin urheilijan kuin katsojan näkökulmasta. Kuvaukset toimivat liukuhihnaperiaatteella eli joukkueet ovat kilpailupaikalla vain lämmittelyn ja kilpailusuorituksen ajan, saapuvat porrastetusti, eivätkä kohtaa toisiaan päivän aikana. Erityistä huomiota kiinnitetään kuvausstudioiden siivoamiseen sekä yleiseen hygieniaan.
– Nyt vaaditaan rohkeutta ja ketteryyttä vastaanottaa uutta konseptia, joka mahdollistaa lajille tärkeän kilpailemisen. Konsepti on meille kaikille uusi, mutta uskomme vahvasti, että se antaa lajille parhaat mahdolliset puitteet toteuttaa kilpailutoimintaa turvallisesti tänä syksynä”, Suomen Cheerleadingliiton tapahtumakoordinaattori Josefina Palvalin toteaa.
Suomen Cheerleadingliitto täyttää tänä vuonna 25 vuotta, jonka johdosta syksyn kansallisissa digikilpailuissa kruunataan 25-vuotisjuhlavuoden mestarit. Kilpailut järjestetään 14.–15.11.2020 sekä 12.12.2020.
Lähde: Cheerleadingliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla