Suomalaispareille avaustappiot beach volleyn EM-kisoissa
Molemmat suomalaisparit hävisivät tiistaina beach volleyn naisten EM-kisojen avausottelunsa. Keskiviikkona edessä on näin ottelut, joista voitolla on mahdollisuus edetä jatkopeleihin. Tappio keskiviikkona tietäisi turnauksen päättymistä 25:nteen tilaan.
Ida Sinisalo-Peltonen ja Anniina Parkkinen [13] hävisivät oman avauspelinsä hollantilaisille Marleen Ramond van Iersel / Pleun Ypma erin 17-21, 14-21.
– Oma peli ei valitettavasti tänään ihan riittänyt. Hyökättiin läpi pelin rohkeasti, mutta varsinkin vastustajan torjuja oli vahva verkolla. Nyt levätään ja palaudutaan että ollaan valmiina huomiselle, Parkkinen mietti Lentopalloliiton tiedotteessa.
– Hollannilta erinomainen torjunta-puolustuspeli. Oma syöttömme tulee olla tehokkaampi, jotta taistellaan voitoista. Hyvää oli ensimmäisessä erässä nousu teknisen aikalisän jälkeen vielä pisteen päähän. Huomenna taistellaan vielä tästä lohkosta jatkoon, valmentaja Kai Liukkonen analysoi.
Lohkon toisessa ottelussa neljänneksi sijoitetut venäläiset Nadezhda Makroguzova / Svetlana Kholomina voittivat puolalaiset Jagoda Gruszczynska / Aleksandra Wachowicz [29] 21-17, 21-11. Näin Sinisalo-Peltonen / Parkkinen pelaavat jatkopaikasta puolalaisia vastaan kello 15.
Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen puolestaan kokivat avauspelissään pääkentällä tappion hallitseville Euroopan mestareille heidän kotiyleisönsä edessä. Anastasija Kravcenoka / Tina Graudina [5] voittivat ottelun numeroin 21-14, 21-14.
Keskiviikkona suomalaiset saavat vastaansa Itävallan kaksikon Katharina Schützenhöfer / Lena Plesiutschnig AUT [12], jotka hävisivät omassa avauspelissään venäläisille Ksenia Dabizha / Daria Rudykh RUS [21] tiukan ottelun 19-21, 21-17, 13-15.
– Latvialla oli hyvä syöttö, joka vaikeutti meidän sideoutpelaamista. Me emme saaneet luotua samanlaista painetta heille. Huomenna laitetaan all-in Itävaltaa vastaan, Ahtianen totesi.
– Latvia tuli kovaa päälle. Oman vastaanotto-hyökkäyksen teho ei ollut riittävä paineen luomiseen. Kaikesta huolimatta hyviäkin jaksoja oli. Pykälän kovemmalla otteella huomenna Itävallan parin kaatoon, valmentaja Toni Vahela pohdiskeli.
Lehtosen ja Ahtiaisen jatkopaikan ratkaiseva peli pelataan keskiviikkona kello 17.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla