Aleksi Ojala tavoittelee omaa ennätystä lauantaina Lapualla käytävissä maantiekävelyn SM-kisoissa, jossa miesten matka on 30 kilometriä. Naisten 20 kilometrillä Anniina Kivimäki, Elisa Neuvonen, Tiia Kuikka ja Enni Nurmi ottavat mittaa toisistaan, vaikka Kivimäki ja Nurmi kilpailevatkin 22-vuotiaiden sarjassa.

Ojala lähtee miesten kilpailuun ylivoimaisena suosikkina, kun mestaruutta puolustava Aku Partanen joutuu jättämään kilpailun väliin flunssaoireiden takia.

– Sitten kävellään kelloa vastaan. Se onkin tuttua puuhaa tältä kaudelta, Ojala veistelee.

Urjalan Urheilijoita edustava Ojala on kauden mittaan kävellyt ennätyksensä 3000, 5000, 10 000 ja 20 000 metrin ratamatkoilla. Nyt edessä on kesän kilpailukauden ensimmäinen maantiekisa, jonka jälkeen Ojalan toiveissa on kilpailla 50 kilometrin kilpailu Dudincessa lokakuussa.

– Tätä olen odottanut, että pääsisi maantielle kisaamaan. Minulle tämä on kauden pääkilpailu kotimaassa ja siinä haetaan maksimisuoritusta. Uskon, että ennätys on ihan mahdollinen, jos vaan maltan lähteä liikkeelle riittävän rauhallisesti, Ojala viittaa helmasyntiinsä ylikovaan alkuvauhtiin.

Ojalan, 27, ennätys on viime vuonna kävelty 2.12.07. Lapualta hän hakee uransa toista 30 kilometrin mestaruutta vuoden 2017 voiton jatkeeksi.

Lähde: Urheiluliitto