Suomalaispelaajalla upea avausottelu Puolassa – ”Aika ihannetilanne”

Kuten Julius Caesar aikoinaan, Eemi Tervaporttikin olisi voinut todeta Puolan lentopalloliigan avauspelin jälkeen: tulin, näin, voitin. Suomalaispassari tuli kolmannen erän 9-14 -tilanteessa kentällä ja käänsi lopulta Jastrzębski Węgielille vierasvoiton Warta Zawierciesta erin 2-3 (21-25, 25-19, 25-19, 25-27, 12-15).
Passari Lukas Kampa, ja tovia myöhemmin hakkuri Mohamed Al Hachdadi, saivat tehdä tilaa Tervaportille ja Jakub Buckille, kun Jastrzębski haki peliään. Tervaportti näkee MM-kisojen parhaaksikin valitun saksalaispassarin kanssa peliajan jakamisessa vain hyvää.
– Aika ihannetilanne, kun pystymme auttamaan toisiamme. Kyllä tässä peliaikaa tulee molemmilla varmasti. Tykkään tästä. Ainahan sitä haluaa pelata, mutta vanhemmiten on ryhtynyt miettimään joukkueen etua yhä enemmän tässä suhteessa, Tervaportti jutteli.
Liiga-avaus ei tasollisesti noussut pilviin, mutta voitto totta kai maistui.
– Perus ensimmäinen peli. Zawiercie on viime Puolan kautenikin muistojen perusteella hyvin kotonaan pelaava joukkue. Meiltä peli oli aaltoilevaa, ei oikein missään vaiheessa saatu tasaisuutta peliin. Tärkeä oli neljännen erän kairaaminen ja totta kai voitolla kauden aloittaminen.
– Meillä on se erinomainen juttu, että voimme vaihtaa näin passaria ja hakkuria. Lisäksi muillakin pelipaikoilla on laajuutta. Olen luottavainen siihen, että penkiltä löytyy voimaa.
Jastrzębskin paras pistemies oli yleispelaaja Tomasz Formal 24/+15. Keskipelaaja Jurij Gladyr kasasi komeat 17/+9. Ex-Hurrikaani Mohamed Al Hachdadi teki 3,5 erään ennen vaihtoon joutumistaan 13/+5. Zawierciestä hakkuri Mateusz Malinowski kasasi 24/+16 ja yleispelaaja Piotr Orczyk 22/+11.
Perjantaina Jastrzębski pelaa Varsovassa kautensa voitokkaasti avanneen Verva Warzawan vieraana.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa