Lehterit todotetaan täyttyvän katsojista koronasta huolimatta: Rovaniemeläiset ovat valmiina historialliseen kisatapahtumaan – ”Tämä on harvinaista”
Kuva: Getty Images
Naisten ja miesten yhteiset nyrkkeilyn SM-kilpailut lyödään marraskuun 27.-29. päivinä Lapin urheiluopistolla. Tämä nyrkkeilyväen valtakunnallinen ykköstapahtuma on saatu järjestettäväksi nyt ensimmäisen kerran Lappiin ja Rovaniemelle.
Rovaniemi tunnetaan nyrkkeilyseurojensa hyvästä yhteishengestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Myös marraskuisten SM-kisojen järjestelyistä vastaa yhteisvoimin kaksi kaupungin nyrkkeilyseuraa, Lapin Lukko ja Rovaniemen Reipas.
– On harvinaista, että kaksi kilpailevaa seuraa pystyy tekemään näin tiivistä yhteistyötä. Olemme järjestäneet yhdessä vuosittain kansainvälisen Ruskaturnauksen, mutta se jää SM-kisojen vuoksi tänä vuonna väliin, kertoo SM-kisojen kilpailunjohtaja Jonne Kallo.
Järjestäjät odottavat kisaviikonlopun keräävän katsojia lehterit täyteen.
– Aikuisten SM-kisojen tiheää kisatunnelmaa ei ole koskaan ennen ollut lappilaisyleisölle tarjolla, joten uskomme yleisön löytävän Lapin urheiluopiston katsomoon. Lippujen hinnat pidetään huokeina, Kallo toteaa.
Lapin Lukon puheenjohtaja Harri Haavisto haluaa vielä muistuttaa, että kisatapahtumat lisäävät Rovaniemen liikuntamatkailua ja tunnettavuutta.
– Liikunta ja liikkuminen on kirjattu myös Rovaniemen kaupunkistrategiaan. Tapahtumat todellakin lisäävät koko kaupungin elinvoimaa. Vähätellä ei voi myöskään liikunta- ja urheiluharrastusten merkitystä syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä, pohtii Haavisto.
Marraskuun SM-kehässä rovaniemeläistä nyrkkeilymainetta puolustavat Lapin Lukon ja Rovaniemen Reippaan nyrkkeilijät.
Lapin Lukon mitalitoive on Kati Ylivirta, jonka tavoitteena on uusia vuoden 2017 SM-kulta pienen kisapaussin jälkeen. Ylivirta kisailee 57-kiloisten sarjassa.
Rovaniemen Reippaan riveistä mitalisaalista odotetaan tulevan Joonas Koivurannalta (69 kg), Jasmina Raiviolta (51 kg), Minna Väisäseltä (51 kg) ja Henrik Palosaarelta (+91 kg).
– Uskon, että tältä kovalta porukalta voimme odottaa hyvää kisamenestystä, ennustaa Rovaniemen Reippaan nyrkkeilyjaoston perustaja ja seuran kunniajäsen Osmo Pähti, joka on yksi Rovaniemen SM-kisojen merkittävistä taustavaikuttajista ja ollut Reippaan toiminnassa mukana jo vuodesta 1952 lähtien.
Lähde: Rovaniemen kaupungin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan