Suomalaisjuoksija paineli uuden SE-ajan Vantaalla! – ”Aika leppoisaa se oli”

Vantaalla pidetyssä naisten SM-maratonilla Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Laura Manninen, 47, juoksi tasaisen kilpailun ja kohensi 45-vuotiaiden SE:n lukemiin 2.42.43. Vahvaa paluuta kilpajuoksun pariin tekevä Helsingin Juoksijoiden Päivi Kauppinen, 47, oli toinen ajalla 2.43.45.
– Aika leppoisaa se oli, paitsi että niska kramppasi. Pidin tasaisen tahdin alusta lähtien, Manninen sanoi.
Manninen on kamppaillut alhaisten hemoglobiiniarvojen kanssa ja lähti matkaan vähän epävarmana.
– Se heikko hemoglobiini tekee sen, että tavallaan ei ole maksimivauhtia. Tuntuu, ettei saa itsestään irti, Manninen sanoi.
Kauppinen juoksi edellisen maratoninsa vuonna 1998. Hän piti nuoruusvuosien jälkeen pitkän kilpailutauon, tekee nyt paluuta ja oli tyytyväinen SM-hopeaan.
– Onneksi en edes yrittänyt lähteä Mannisen perään. Kun en ole näitä kilpailuja juossut 20 vuoteen, ei ollut oikein mitään ajatusta etukäteen. Tıesin, että kunto on ihan ok, jos maltan lähteä järkevään vauhtia, kuten tein. Juoksu tuntui hyvältä, Kauppinen sanoi.
Kolmantena maaliin saapui vasta toisen maratoninsa juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Katri Niemistö ennätyksellään 2.55.53. Kolme tuntia alitti myös neljänneksi juossut Esbo IF:n Riitta Paasio.
Lähde: Urheiluliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt uuden aluevaltauksen
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Nyt jysähti hirmukellotus – suomalaisaiturilta kautta aikojen aika
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Yllätysveto: Anne Kyllönen ampumahiihdon parissa