Urheilijoiden vaino Valko-Venäjällä jatkuu – paneeko KOK maan olympiakomitean ja Lukashenkan pannaan?
Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenka on monien toimiensa ohella myös maan olympiakomitean puheenjohtaja ja paine itsevaltiasta Lukashenkaa kohtaan kasvaa yhä voimakkaammin myös urheilumaailman suunnalta.
Valko-Venäjän olympiakomiteaa NOCRB:ta on jo pitkään syytetty urheilijoiden vainoamisesta ja suoranaisesta väkivallasta näitä kohtaan. Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach otti jyrkän kannan maan urheilijoiden tilanteeseen jo aiemmin lokakuussa ja nyt KOK on saanut viestiä suoraan kentältä.
Valkovenäläisten urheilijoiden yhteenliittymät kolminkertaisen uinnin olympiamitalistin Aliaksandra Herasimenian johdolla vaatii nyt suoraan NOCRB:n erottamista KOK:sta. Herasimenian mukaan yli 40 maan huippu-urheilijaa on joutunut vainon ja väkivallan kohteeksi ja kymmenen on tällä hetkelläkin vankilassa. Lisäksi lukuisat ovat hänen itsensä tavoin paenneet ulkomaille.
– Valko-Venäjän olympiakomitea näyttää luottavan siihen, että se voi rikkoa olympialaista peruskirjaa kenenkään huomaamatta. Pyydämme KOK:ta asettamaan Valko-Venäjän olympiakomitean pannaan ja keskeyttämään kaiken rahoituksen sille niin kauan kuin peruskirjan rikkominen Valko-Venäjällä jatkuu, urheilijoiden viesti KOK:lle vaati.
Kirjelmä luovutettiin KOK:lle Sveitsissä järjestetyn solidaarisuusmarssin yhteydessä. ”Sport Stands with Belarus” -tapahtumaan osallistui lukuisia urheilujärjestöjä ja -seuroja niin Sveitsistä kuin muualtakin Euroopasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä