Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
Suomen hiihtomaajoukkueen valmennusjohto joutui tällä kertaa tekemään valintoja paitsi urheilullisin myös taloudellisin perustein. Taloussyyt johtivat siihen, että Lake Placidin maailmancup-joukkueesta jäi ulos hyvässä vireessä ollut Alexander Ståhlberg.
Valmentaja Teemu Pasasen mukaan joukkueen koko jouduttiin pitämään tavallista pienempänä.
– Taloudellisista syistä jouduimme valitsemaan aika suppean ryhmän. Valinnat kohdistettiin pitkälti niihin, jotka ovat distanssi- tai sprintticupissa 15 parhaan joukossa tai siinä tuntumassa eli kamppailevat sisäänpääsystä tähän ryhmään, Pasanen kertoo Yle Urheilulle.
Valinnoissa painoi myös Kansainvälisen hiihtoliiton FIS tarjoama taloudellinen tuki.
– FIS maksaa näille urheilijoille majoituksen ja osan matkakuluista, millä on suuri merkitys.
Pasanen korostaa, että cup-sijoituksilla on merkitystä myös tulevaa kautta ajatellen, sillä sama status seuraa urheilijoita vielä ensi kauden alkuosaan.
Ståhlbergin kohdalla tilanne olisi ollut toinen.
– Ståhlbergin matka taas olisi jäänyt kokonaan Hiihtoliiton maksettavaksi.
Valinnasta huolimatta Pasanen kiittelee hiihtäjän kautta.
– Vaikka häntä ei nyt valittu, niin annan kaverille kaudesta todella isot kehut, kun tuloksia peilaa taustoihin.
Pasanen muistuttaa, että Ståhlbergin potentiaalista ei ole ollut epäselvyyttä. Kolmena maailmancupin viikonloppuna nähdyt suoritukset osoittavat hänen hiihtävän tällä hetkellä uransa parasta tasoa.
Ståhlberg oli Holmenkollenissa parhaana suomalaisena 22 ja jätti muut suomalaiset selvästi taakseen. Viime viikkoina hän on tehnyt uransa parhaita maailmancup-sijoituksia, muun muassa 17. sijan Salpausselän 10 kilometrin perinteisen kilpailussa.
Ståhlbergiä on pidetty vahvana ehdokkaana keväällä nimettävään uuteen A-maajoukkueeseen, jonka valinnasta vastaa Pasasen seuraaja Joakim Abrahamsson.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan