Suomalaiselle yleisurheilulle ilouutinen! – ”Suomalaisella yleisurheilulla menee niin hyvin”

Yleisurheilun Paavo Nurmi Games kasvaa kesällä 2021 kaksipäiväiseksi. Kilpailu jatkaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental Tourin Kultaisessa liigassa ja järjestetään Turussa 7.–8. kesäkuuta.
– Keskeinen urheilullinen syy järjestää kaksipäiväinen tapahtuma on se, että suomalaisella yleisurheilulla menee niin hyvin. Kotimaisten kansainvälisen tason urheilijoiden lajikirjo kattaa jo liki kaikki yleisurheilulajit, sanoo kilpailua järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.
– Me haluamme tarjota mahdollisimman monelle suomalaiselle yleisurheilijalle tilaisuuden osallistua lajinsa kotimaan kansainväliseen ykköstapahtumaan.
Kaksipäiväisyydellä on vankat taloudelliset perusteet ja sillä pyritään myös parantamaan yleisön viihtyvyyttä.
– Viime kesänä päästiin koronarajoitusten takia kokeilemaan kevyempää lajiohjelmaa ja huomattiin, että 12 lajin ohjelma toimii. Palaute yleisöltä oli positiivista, Salonen sanoo.
Ensi kesän kaksipäiväisessä kilpailussa on Salosen mukaan yhteensä 20-22 lajia.
– Se tarkoittaa, että kilpailussa mukana olevien suomalaisten urheilijoiden yhteismäärä nousee noin sadasta 120-150:een, Salonen arvioi.
Lähde: Yleisurheilu.fi
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Asiantuntija veti johtopäätöksensä – IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken