Yli 30 miljoonaa suomalaiselle yleisurheilulle tuonut hanke juhlii ensi vuonna

Yli 30 miljoonaa euroa yleisurheiluseuroille tuottanut Kunniakierros täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Ikä ei seurojen varainhankintakonetta paina. Juhlavuoden kunniaksi toukokuusta kaavaillaan valtakunnallista Kunniakierroksen 40-vuotiasjuhlakuukautta.
– Juhlavuodelle on mietitty monenlaista toimintaa. Yksi sellainen on tuo toukokuun valtakunnallinen yhteisponnistus, jossa Kunniakierroksille tavoitellaan mukaan keräyksen legendoja, eli kaikkien aikojen parhaita kerääjiä, kertoo Suomen Urheiluliiton hallituksen jäsen Kalle Husso liiton verkkosivuilla.
Husso ja SUL:n aluepäällikkö Ilpo Koponen ovat jatkossa Kunniakierroksen operatiivisen toiminnan puuhamiehet. Toimintaa johtaa Kunniakierroksen johtoryhmä, johon Husson ohella kuuluvat Jouni Hyttinen, Harri Merta, Ilpo Kaukoranta ja Christer Aspfors.
– Olemme johtoryhmässä ideoineet juhlavuodelle toimintaa ja joitakin uudistuksia, vaikka keräys sinällään pysyy samanlaisena, eli tukieuroja kerätään samaan tapaan kuin ennenkin, Husso sanoo.
– Uudistukset, joita parasta aikaa työstetään, liittyvät enemmän markkinointiin ja siihen, kuinka seurat saadaan entistä paremmin motivoitumaan Kunniakierroksen järjestämiseen.
Lähde: Yleisurheilu.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Asiantuntija veti johtopäätöksensä – IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken