Naisten lentopallomaajoukkue on päävalmentajansa Tapio Kangasniemen johdolla mukana ensi kesänä Euroopan Kultaisessa liigassa, jossa se kahtena edellisenä kertana (2018, 2019) on esittänyt mainioita otteita. Miesten maajoukkue sen sijaan katsoi päävalmentaja Joel Banksin johdolla parhaimmaksi jättää Hopeisen liigan väliin ja keskittyä pelin rakentamiseen kohti syksyn EM-kotikisoja.

Euroopan liigoja ei 2020 päästy pelaamaan, mutta kahtena edellisenä kesänä naisten lentopallomaajoukkue on saanut turnauksesta erinomaisia kokemuksia sekä hyvää menestystäkin. 2018 Suomi oli mukana Final Four -lopputurnauksessa sijoittuen neljänneksi ja 2019 se sijoittui seitsemänneksi.

– Pitkäksi venyneen koronapandemia-ajan jälkeen on hieno päästä suunnittelemaan kesää 2021. Toivo sen läpiviemiseksi suunnitelmien mukaan on todella suuri, päävalmentaja Tapio Kangasniemi toteaa.

Naisten maajoukkueella riittää kevät-syksy 2021 ajalle vilskettä, etenkin EM-karsintojen sujuessa onnistuneesti.

– Kesän kilpailulliset kohteet ovat selkeät: EM-karsinnat, Euroopan Kultainen liiga sekä EM-lopputurnaus. Fokus on meillä tietysti totuttuun tapaan pelaajien ja pelin kehittymisessä, johon Kultainen liiga on ollut erinomainen väline aikaisempina vuosina ja uskon vakaasti sen olevan sitä myös ensi vuonna.

– Tietysti menestyminen on urheilussa tavoitteena ja tavoitteet on meillä hyvin selkeät ja vakiot: pääsy EM-lopputurnaukseen ja siellä jatkokierroksille sekä Kultaisessa liigassa pääsy lopputurnaukseen Final Fouriin. Jotta pääsy tavoitteisiin onnistuu niin pelaajien ja pelin on tänä vuonna oltava hyvässä ”tikissä” heti keväällä ja sitten Kultaisessa liigassa vielä on mahdollista virittää peliä ko. joukkueelle ja pelaajille optimaaliseen suuntaan. Kova, hieno ja työntäyteinen kesä siis tulossa, Kangasniemi kertoo.

Kultaista liigaa pelataan kolmessa neljän joukkueen lohkossa, joissa kaikissa pelataan kaksi turnausta kaikkien joukkueiden kohdatessa niissä toisensa. Näin joukkueille tulee kuusi ottelua. Lohkojen voittajat sekä isäntäjoukkue Bulgaria selviytyvät Final Four -lopputurnaukseen. Final Fourin voittaja selviytyy myös FIVB Challenger Cupiin.

Lohkovaiheen turnaukset pelataan 28.-30.5. ja 4-6.6. Final Four on vuorossa 18.-20.6.

Turnauksen kalenterikokous on 18.12., jolloin määritellään lohkot sekä turnausisännät. Joukkueet asetetaan lohkoihin ns. serpentiinisysteemillä CEV:n rankingin 1.1.2020 mukaan.

Naisten Kultaiseen liigaan nousi 2019 voittaja Romania ja sieltä putosi Ruotsi. Jos kaikki 12 paikan omaavaa maata lähtevät mukaan Kultaiseen liigaan, niin Suomen (CEV ranking 21) lohkossa pelaisivat Kroatia (CEV ranking 9), Espanja (14) ja Unkari (17).

Kultaisen liigan pääpalkintona on naisilla sekä miehillä 125 000 euroa. Hopeajoukkueelle luvassa on 80 000 euroa, kolmoselle 60 000 euroa sekä neloselle 40 000 euroa.

Miesten maajoukkue jäi 2019 Kultaisessa liigassa viimeiseksi ja putosi näin kakkostasolle eli Hopeiseen liigaan. Siellä pelaamisen hyödyt päävalmentaja Joel Banks katsoi selkeästi muita mahdollisuuksia heikommiksi fokuksen ollessa vahvasti syksyssä Tampereella.

– Harjoittelun ja matkustamisen sekä yleisesti myös taloudelliselta puolelta katsottuna Hopeinen liiga ei ole meidän kannaltamme kannattava vaihtoehto. Meidän fokuksemme on vahvasti syksyn omissa EM-kilpailuissa Tampereella. Emme nyt katso, että aiemmilta kesiltä tuttu kuvio jo varhaisesta pelaamisesta ja matkustamisesta olisi meille sopivin. Joukkueen pitää saada keskittyä oikeisiin asioihin oikeaan aikaan rakentaen iskukykyä syksyyn.

– Keskitymme treenaamiseen sekä fyysisesti että henkisesti näiden vaikeiden aikojen jälkeen. Toive on kokoontua huhti-toukokuussa näitä asioita tekemään.

Myöhemmin kesällä miesten maajoukkue jatkaa valmistautumista EM-kilpailuihin pelaamalla myös maaotteluita.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote