Korkeushyppääjä Heta Tuurin syksyn treeneissä hyppy on vaihdellut, ”välillä kuin yö ja päivä”.

Hän kokee silti, että harjoituskausi on vienyt hyppyvalmiuksia toivotusti eteenpäin. Koronan tuomat rajoitteetkaan eivät ole harjoittelua kiusanneet.

– Olen päässyt treenaamaan tosi normaalisti, mikä on onni. Moni ei ole päässyt sitä tekemään, Tuuri sanoo.

Tuuri opiskelee Helsingin Metropoliassa, mutta asuu Turussa, jossa hänen hyppy- ja tehotreenejään on katsellut kokenut valmentaja ja ex-hyppääjä Susann Sundkvist. Tuuri on harjoitellut paljon myös Lahdessa ja Pajulahdessa valmentajansa Mikko Levolan johdolla.

– Voimatasot ovat kasvaneet ja räjähtävä nopeus on saatu kuntoon. Nyt parin-kolmen viikon ajan on painotettu iskutusta, jota ei muun harjoittelun aikana saatu menemään aivan putkeen, Tuuri sanoo.

Harjoittelu etenee blokkisysteemillä

Harjoittelun rytmityksessä Tuuri etenee niin sanotulla blokkisysteemillä. Siinä neliviikkoisjaksoissa harjoittelussa painotetaan aina kahta asiaa.

– Mikko suunnittelee blokkijaksot, tekee jaksoon viikkorytmityksen ja katsoo tekniikkaa. Me isäni Harrin kanssa tehdään sitten Levolan rytmitykseen harjoitusten sisältö, Tuuri kertoo.

Kehitystä Lahden Ahkeran hyppääjä hakee nimenoman tekniikkaa hiomalla.

– Viime kesä toi hyppyyn varmuutta. Se alkoi elokuussa olla sillä mallilla, että pystyin vain suorittamaan, eli kilpailussa ei tarvinnut keskittyä miettimään tekniikkaa, Tuuri sanoo.

Samanlainen tunne on toiveissa löytää talven kisoihin.

– Seuraava kilpailu on kahden viikon päästä Pajulahti -hallissa. Toivotaan, että saadaan paikalle myös miesten kilpailu ja enemmän naisia. Koronarajoitusten puitteissa ja sen vaatimilla järjestelyllä kuitenkin mennään, Tuuri sanoo.