Ilona Monosen muodonmuutos ällistyttää – näin nainen kommentoi IS:lle
Ilona Mononen on noussut viimeisen reilun vuoden aikana suomalaisen yleisurheilun tähtitaivaalle.
Tuo asema kirkastui viikonloppuna, kun Mononen paineli 3 000 metrin estekisan voittoon alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Norjan Bergenissä. Hän voitti jo aiemmin kesällä EM-joukkuekilpailuissa saman matkan.
Mononen kukisti molemmissa kisoissa saman naisen, Espanjan Marta Serranon. Yksi yllätyskäänne on ollut se, että Mononen on päihittänyt Serranon molemmissa kisoissa kovalla loppukirillään.
Norjassa Mononen paineli Serranon ohi vesiesteellä. Espanjalainen pystyi aluksi hieman vastaamaan, mutta putosi sitten kyydistä.
Mononen on kommentoinut Ilta-Sanomille omaa kirikykyään. Hän myöntää olevansa hieman ihmeissään itsekin.
– En olisi kesän alussa ajatellut, että kiri olisi vahvuuteni. Olemme kuitenkin pitäneet nopeusharjoittelua melko isossa roolissa ja teemme aika isoilla painoilla voimatreeniä. Lajivoima näkyy loppusuoralla.
– Tämä kausi on näyttänyt, että viimeinen kuivaeste ja sen jälkeiset metrit ovat minulle aika iso vahvuus, selvitti Mononen IS:lle.
LUE MYÖS
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö